sunnuntai 5. marraskuuta 2017

6x HUONOA TAPAA


x En juo koskaan lasia, pulloa tai tölkkiä tyhjäksi. Miun isä tekee tätä myös, ja miun siskot inhoaa kyseistä tapaa. En edes tiedä, miksi teen sitä! Aina vaan jää kesken.

x Puhun kovaa. Tai korotan ääntäni vahingossa huomaamattani, vaikken oo edes vihainen. Varsinkin silloin, kun innostun jostain asiasta tai selitän pitkää juttua, äänenvoimakkuus voi nousta aiika korkeaksi riippumatta siitä, missä ollaan ja mikä tilanne on, ellei joku siitä huomauta tarpeeks ajoissa. Olin pienempänä pahempi tän kanssa, osaan kyllä nykyään esimerkiksi töissä hallita tätä. Vapaa-ajalla en kovin hyvin.

x Pelkään samaan aikaan menettäväni koneelta tai puhelimesta tiedostot sekä kuvat, mutten silti saa aikaiseksi varmuuskopioida niitä, tai siirrettyä johonkin muistitikulle. Stressaan tätä usein, mitään ei silti koskaan tapahdu. Ärsyttävän aikaansaamatonta.

x Oon erittäin huono ja arvaamaton viesteihin vastaamisen suhteen. Välillä vastaan todella nopeesti muutaman tunnin ajan, välillä vastaamiseen menee useampi päivä. Oon myös huono ''peruspuheluiden'' suhteen, mutta rakastan facetimea ja videopuheluita! Puhunkin lähes päivittäin jonkun kanssa sillä tavoin. Viestien kanssa olis vähän parannettavaa.

x Jos laitan yhdenkin tavaran - edes hetkeksi miun pesukoneen päälle ajatellen, miten ''kohta kun kerkeän/jaksan siirrän sen omalle paikalleen'', en varmasti siirrä sitä. Ja siihen kerääntyy sitä mukaa aika paljon muutakin. Jossain vaiheessa voin huomata, miten siinä on yhtenä isona kasana muun muassa pari paitaa joita en valinnutkaan päälleni mutten jaksanut laittaa takaisin vaatekaappiin, avaamaton vanulappupaketti, muutama ponnari sekä kasvojen puhdistustuotteita.

x Rakastan ruokakaupoissa pyörimistä, joka kostautuukin usein sillä, etten muista ostaa sitä olennaista asiaa, jota varten menin kauppaan. Parin tunnin pyöriskelyn sekä tuotteiden tutkiskelun jälkeen, mukaan lähtee kaikkea aivan muuta, kuin oli tarkoitus. Tai mitä en edes tarvinnut. Ja tää käy liian usein kauppareissuilla.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

EN OLEKAAN VEGAANI?

Jotkut pidempään mukana olleista varmaan muistaakin, kun miusta tuli vegaani. Nohh, sitä en oo enää. Syön kyllä kasvispainotteisesti, ja esimerkiksi kanaan/punaiseen lihaan tai maitoon en usko koskaan palaavani, mutten halua sanoa, etten 100% varmuudella koskaan palaisi niihinkään. Sanoinkin jossain postauksessa viime talvena, etten tiedä kuinka kauan vegaanina olo-päätös kestää. Ja about viime kesän loppuun saakka se kesti. Sitten tuli takaisin kananmunat ja kala.


Tiedättekö sen fiiliksen, kun on luonut itsestään tietynlaisen kuvan mieleensä, eikä halua poiketa siitä sen takia, koska miehän nyt vaan oon tällanen? Vegaaniuudesta tuli osa miun identiteettiä. Ja muun muassa yks miun parhaimmista ystävistä alkoi kutsua miuta rehuksi kyseisen muutoksen takia.

Nyt tässä syksyn aikana, kun oon taas löytänyt useampaankin otteeseen sen flow-tilan, kun pohdin asioita erittäin syvällisesti sekä soitan ystävälle jakaakseni ajatuksia, oon alkanut taistelemaan kaikkia niitä juttuja vastaan, mitä oon huomannut tekeväni tai noudattavani suurimmaksi osaksi sen takia, koska oon Janna ja mie oon aina tehnyt niin/alkanut tekemään niin/olen vain sellainen. Tää ruokavalion muutos nyt on yks niitä juttuja - on muitakin, mutta niistä puhun lisää myöhemmin. On yks juttu mikä tulee väistämättä näkymään ja odotan sitä todella paljon, mutta kun se hetki tulee, kerron siitä lisää.


En vaan enää jossain vaiheessa kokenut, että vegaanius antais miulle enemmän, kuin ottais. Tai tulin siihen pisteeseen, kun miuta turhauttikin se, etten voi muun muassa syödä lohisalaattia, tonnikalasusheja, keitettyjä kananmunia riisikakkujen päällä, tai heittää seitipaloja uuniin. Tai ostaa hunajaa kaappiin, koska pidän siitä loppupeleissä enemmän kuin agavesiirapista (koska hunajahan ei oo vegaanista, agavesiirappi korvaa sen). En kaipaa vieläkään punaista lihaa, kanaa tai maitotuotteita, mutta jossain vaiheessa saatan kaivata. Ja haluan sen olevan silloin okei, enkä miettiä, mitä just miun pitäis muka tehdä, koska oon mie. Muutos on hyvästä.

Nään ruokavalion edelleen samanlaisena asiana, kuin ennenkin oon puhunut - tärkeintä on nimenomaan se, että se tuntuu aidosti just siusta hyvältä, oot tyytyväinen, sekä onnellinen sen kanssa. Ja sen takia halusinkin poistua sanan vegaani alta, koska se ei enää tuntunutkaan hyvältä. Miksi siis olisin ollut siellä enää?


Rakastan edelleen hifistellä superfoodeilla, juoda aamuisin merilevää sitruuna- sekä inkiväärimehulla, syödä raakasuklaata herkutteluna ja suosia luomua. Nyt siihen mukaan kuuluu myös kala ja kananmunat. Kaikista parasta on tän päätöksen jälkeen ollut sushit - vitsi mitä itselle valehtelua on ollut se, etten muka oo ikävöinyt kalasusheja. Joka nyt onkin näkynyt siinä, miten usein on tullut syötyä kyseistä ruokaa viimeisen parin kuukauden aikana. Tuosta miun sushin kulutuksesta on muodostunut miun ystäväpiirissä jo yleinen vitsikin. Mutta se on ihan okei.

Nyt on hyvä näin.

perjantai 27. lokakuuta 2017

ELÄMÄN SUURIA (TAI ERITTÄIN PIENIÄ) KYSYMYKSIÄ

Kuka keksi sen, missä sanoissa on isot kirjaimet, ja missä ei oo? Oon yrittänyt pari kertaa jopa googlettaa, mutta siihen ei löydy vastausta. Mistä se ajatus on jollain ikinä lähtenyt?

Miksei Iphonella pysty sähköpostissa estämään jotain tiettyjä lähettäjiä? Tai jos pystyy, miksen vieläkään osaa tehdä sitä, vaikka oon käyttänyt applea since 2013 ja yrittänyt tehdä sitä estämistä ihan liian monta kertaa. En kestä turhia sähköposteja.

Miksi käytän välillä sanaa daiju. Hirveän kuuloinen sana, mutta se tulee miulle lähes aina ensimmäisenä mieleen, jos haluan sanoa jotain miun ystävää vitsillä hölmöksi. :D Hävetti vähän tätä kohtaa kirjoittaessa. Miun täytyy päästä tosta sanasta eroon.


Miksi ajattelen samaan aikaan noiden sukkien näyttävän tuolla tavoin todella tyhmiltä, mutta toisaalta taas todella kivoilta? (mainittakoon, että tarkoitus oli kääriä nuo nilkkasukiksi, mutta tuli niin kylmä, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pitää ne noin).

Miksen löydä mistään punaista karvatakkia! En voi olla ainut, joka syttyy ajatukselle kyseisestä vaatekappaleesta, mutten oo nähnyt sellaista missään?

Miten missään keskustan lidleissä ei oo ollut muutamaan päivään paistopisteen luomu kaurasydämiä, kun oon nimenomaan mennyt etsimään juuri niitä? En pääse eroon tästä mieliteosta, se vaan kasvaa jokaikinen kerta, kun oon menossa ostamaan niitä enkä saakkaan.


Miksi käytetään vertauskuvaa ''elämä avaa ja sulkee ovia'', kun eihän ne muutenkaan itsestään avaudu? Paitsi liukuovet, mutta niitä nyt ei lasketa, tää vertauskuva on varmaan saanut alkunsa ennen niiden tuloa. Okei, puhuttiin miun yhden ystävän kanssa siitä, miten tuo toisaalta sopii niihin tilanteisiin, kun tapahtumat ei oo millään tavalla omassa hallinnassa, mutta sitä käytetään muissakin yhteyksissä.

Miksi kehujen antaminen saattaa tuntua vaikeammalta, kuin negatiivisen palautteen antaminen? Tätä en vaan oikeesti ymmärrä, miulle ainakin tulee todella hyvä fiilis siitä, kun nimenomaan kerron sen hyvän palautteen silloin kun on aihetta sen sijaan, että vaan ajattelisin sen päässäni.

Miten meidän työpaikalle oli mennyt tänään kolme kärpästä, vaikka ulkona sataa jo lunta ja on pakkasta? Sitä paitsi pelkään kärpäsiä, joten olin jumissa tilanteessa jossa en halua tappaa niitä, mutten myöskään olla niiden kanssa samassa tilassa. Rankka työpäivä.

tiistai 24. lokakuuta 2017

ANTOISA VIIKONLOPPU

Jyväskylän tytöt Ninni, Marianne sekä Laura kävivät Helsingissä reissulla, kävin heidän kanssaan istumassa iltaa ja oli ihanaa vaan jutella ilman mitään sen kummempaa - nautittiin läsnäolosta, seurasta sekä keskusteluista. Okei se oli torstai, mutta kävin samana iltana antamassa parhaalle ystävälleni syntymäpäivälahjan, ja luin kaksi sivuisen kortin keskellä katua, joka oli ehkä siirappisin kortti, mitä oon kirjottanut. Joten lasketaan tää torstai nyt mukaan viikonloppuun. Koska sekin oli antoisa.

Perjantaina oli kiireisempi työpäivä, kuin on ollut kertaakaan tän uuden työn aikana - joka meni lopulta paljon paremmin, kuin päivän alussa ajattelin. Kävin kyllä monissa fiiliksissä sen vuoron aikana, mutta loppupeleissä fiilis oli hyvä. Ja on edelleenkin. Viihdyn hyvin, ja saan älyttömän paljon energiaa siellä olemisesta, sekä miun työkavereista. Paljon on vielä opittavaa, haasteita on ollut sekä tuleekin olemaan, mutta nautin siitä. Nautin kaikesta tässä. Okei en ehkä ihan kaikesta, mutta lähes kaikessa on jotain pikkujuttuja, mitkä ei oo niitä mukavimpia, mutta ne on nimenomaan pieniä.


Käytiin vielä perjantai-iltana Ellan kanssa ajamassa, kuunneltiin molemmille henkilökohtaisesti merkittäviä biisejä, ja käytiin upeita, avoimia keskusteluja. Käydään oikeastaan lähes aina - on uskomattoman arvokasta, kun pääsee jonkun ihmisen kanssa helposti tosi avoimeen tilaan, ja saa uusia näkökulmia monenlaisiin juttuihin. Kun molemmat inspiroi toisiaan omilla ajatuksillaan sekä arvoillaan.

Lauantaiaamuna aika vähäisten yöunien jälkeen lähdin ottamaan ensimmäistä isoa tatuointia, jonka tekemiseen upposi noin neljä tuntia. Tosin suurin osa ajasta (eli silloin, kun ei sattunut suoraan sanottuna helvetin paljon, mutta niitä hetkiä oli yllättävän vähän!) ei tuntunut siltä, että olisin ollut ottamassa tatuointia. Unohdin sen välillä, koska se koko tilanne oli niin paljon kaikkea muutakin. Puhuttiin todella paljon, eikä mitenkään väkisin aiheita keksien tai säästä keskustellen - puhuttiin tärkeistä asioista, jakaen erilaisia näkökulmia, tarinoita sekä ajatuksia. Vitsi miten hieno tyyppi. Tulin niin onnelliseksi siitä kaikesta. Kyseinen tatuointi sai lisää merkitystä - kun katson tatuointia, muistan sen aamupäivän, sen tekijän. Sen, miten hienoja keskusteluja käytiin, miten ihana tyyppi hän on. Oon kiitollinen tatuoinnista, mutta myös siitä koko prosessista.

Tapasin lauantaina I love me-messuilla pyörähtäessäni Jaakko Halmetojan, jonka tapaamista oon ajatellut kauan, ja nyt se vihdoin tapahtui. Se oli mahtavaa, sain vastauksia kysymyksiin joita oon pohtinut.

Käytiin parin ystävän kanssa vielä samana iltana Evelinan yksityiskeikalla Casinolla. Laulettiin, tanssittiin, pidettiin hauskaa. Olin itse tosin vesilinjalla, mutta se ei koskaan estä miuta tanssimasta. Vedän täysillä silti, mistään muusta välittämättä.

Sunnuntaina käytiin Pinjan kanssa kuvailemassa sekä syömässä. Meidän yhteiset hetket tuppaa olemaan sellaisia, ettei osata olla käymättä vähän tai enemmän syvällisiä keskusteluja. Parasta niissä on se, miten käydään läpi kaikki mahdolliset tunteet - nauretaan, hämmennytään, ollaan vihaisia, huudetaan, käydään lähellä itkua, ja kyseenalaistetaan. Kun pääsee kotiin, on kieltämättä hieman uupunut, muttei mitenkään huonolla tavalla. Se meillä oleva yhteys, on vaan todella hienoa. Yhdessä tunnit tuntuu aina minuuteilta.


Huomasin vasta nyt tätä kirjoittaessa, miten tää viikonloppu oli antoisa oikeastaan vaan sen takia, mitä oon tehnyt muiden ihmisten kanssa. 

Ympärillä olevat ihmiset vaikuttaa siuhun paljon. Oikeesti paljon. Vaikka ajattelis ettei asia oo niin. Asiat tai ihmiset, joilla itsemme ympäröidään, ovat isossa roolissa sen suhteen, mitä me itse ollaan. Jos saa ympäristöstään huonoa energiaa, on parasta tehdä muutosta - vaikka se tuntuis vaikeelta, siitä kiittää itseään myöhemmin.

Oon niin kiitollinen noista hetkistä, ja monista muistakin. Kiitollinen niistäkin ihmisistä, keitä en tän viikonlopun aikana nähnyt, mutta on miun elämässä. Kiitollinen niistä hetkistä, kun joku on antanut miulle positiivista energiaa - on kyse ollut sitten spontaanista kehusta, hyvästä asiakaspalvelusta, ihan mistä vaan. 

Kiitos.