SOCIAL MEDIA

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

VEGAANINEN RUOKAVALIO?

Oonkin parissa aikaisemmassa postauksessa maininnut siitä, miten syksyssä tulee aina sellanen ''uuden alun''-fiilis. Koulut tai työt alkaa loman jälkeen, ehkä jokin uusi harrastus tulee mukaan arkeen tai jotain muuta. Miulla alkoi uusi koulu, uudessa kaupungissa, jonka yhteydessä tietenkin tapahtui myös muutto. Aika paljon muutosta elämään.

Tähän lisänä on myös tapahtunut jotain syömisen suhteen. Niinkuin tuo otsikko oikeastaan jo kertookin, oon siirtynyt kokonaan vegaaniseen ruokavalioon.


Maito tippui miun ruokavaliosta jo vuoden 2015 alussa kokonaan. Kärsin silloin aknesta, ja miun olo oli aika usein esimerkiksi jäätelön tai rahkan syönnin jälkeen sellainen turvonnut. Kun en enää syönyt maitoa missään muodossa, huomasin heti tosi ison positiivisen muutoksen.

Seuraavana jäi punainen liha, 2015 vuoden syksyllä. Se oli oikeastaan puolivahinko. Tai siis, en ollut syönyt sitä moneen viikkoon, ja sitten kun sitä oli ruoassa pitkästä aikaa, se ei tuntunutkaan hyvältä. Tuli jotenkin raskas olo, enkä muutenkaan nauttinut sen syömisestä. Sitä fiilistä on jotenkin vaikea selittää, mutta ehkä jollain, kuka on siitä luopunut, tietää mitä tarkoitan? Kana jäi tän vuoden alussa, aika samalla tavalla.

Opettelin nyt keväällä ja kesällä tekemään paljon enemmän täysin vegaanisia ruokia, ja huomasin, miten paljon parempi olo miulla on. Kevyempi, freesimpi, energisempi. Saattaa kuulostaa jonkun korvaan hölmöltä, mutta tuntuu siltä, että jaksan paremmin, ihan kaikkea. Oon tykästynyt älyttömän paljon moniin uusiin ruokiin ja huomannut, etten kaipaa syödessäni mitään eläinperäistä. En myöskään kalaa, tai kananmunia. Ainut syy oikeastaan miksi kananmunia enää edes käytin, oli leivonta. Mutta oon tutkinut viime aikoina erilaisia vaihtoehtoja, ja saanut korvattua sitä hyvin siinäkin.


Joten nekin jäi, muuton jälkeen. Ajattelin, että tää vois olla hyvä alku myös sille muutokselle, uuden asuinpaikan sekä koulun lisäksi. Ja niin se olikin. Oon innostunut sekä kiinnostunut kokeilemaan vielä paljon uutta, ja laajentamaan miun näkökulmaa vegaanisuuden puolesta. Oon tosi onnellinen.

Ajattelen myös eettisiä syitä tässä päätöksessä. En haluu syödä eläinperäisiä juttuja enää, eikä miun tarviikkaan. Mutten pystyis tällaiseen muutokseen, jos en tuntis muuten miun oloa hyväksi tai nauttisi kyseisistä ruoista. Jos tää ei tekis miuta onnelliseksi. Mutta tää päätös tuntuu oikeelta. Just siltä, mikä sopii miulle, miun on hyvä olla näin.

Ja haluun vielä sanoa, etten oo tässä sanomassa kenellekkään, en nyt enkä koskaan, että pitäis muuttaa ruokavalio vegaaniksi. En oo sitä mieltä, ettei muut valinnat ois hyviä. Ettei vois olla hyvä ihminen, jos ei lopeta eläinperäisten juttujen syömistä. Oon sitä mieltä edelleen, niinkuin aina oon ollut, miten tärkeintä on tehdä just niitä juttuja, jotka tekee itsensä onnelliseksi. Jos vegaanisuus tekee sen, hyvä niin. Jos ei, sekin on ihan hyvä. Kenenkään muun painostuksen takia ei pidä muuttua, jos se ei tuo hyvää sisältöä elämään. Jos se ei tunnu oikeelta.

Tuun tottakai täällä blogin puolella jakamaan tällaisen ruokavalion hyviä puolia, vegaanisia reseptejä, vinkkejä ja muita vastaavia, koska se on nyt iso osa miun elämää. Ruokavalio, sekä ruoanlaitto ja reseptit on olennainen osa miun hyvinvointia. Mutten oo sanomassa kenellekkään, että tällaiseen pitää ryhtyä. Kaikki asiat, muutokset ja päätökset, ihan oman fiiliksen mukaan.


Enkä myöskään tiedä, onko tää 100% varmasti lopullinen päätös miun oman elämän kannalta. Mutta tällä hetkellä, se ainaskin tuntuu siltä, minkä haluisin olevan aina osa miun elämää. Ja se on miusta tärkeintä. Se, että se tekee onnelliseksi. Että on hyvä olla.

12 kommenttia :

  1. Suhtaudut kyllä jotenkin niin "terveesti" tuohon omaan hyvinvointiin! On kiva seurata näitä sun postauksia, koska tuntuu, että teet valintoja just oma hyvinvointi edellä :-) mä olen ollut jo useamman vuoden lakto-ovo-vegetaristi ja suosin nykyään paljon myös vegaanisia vaihtoehtoja ;-D kiva kokeilla kaikkea uutta ja saada vähän vaihtelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Aliisa, kiitos paljon <3 Kiva kuulla, minkälaisia valintoja sie teet! :-)

      Poista
  2. Mahtavaa, täällä toinen reilut puol vuotta ollut vegaani :) tuntuu kropassa ja aivoissa niin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oonkin siun blogia lueskellessa huomannut siun olevan! Ja niimpä, kiva kuulla, että siustakin on ollut hyvä päätös :-)

      Poista
  3. Vegaaninen ruokavalio on ehdottomasti huippu hyvä!♥ Itsekkin olen pikkuhiljaa jättämässä maidon pois, sillä kookosmaito on vallottanut mun sydämen ihan täysin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista Jenna! <3 Kiva kuulla, just nuo pienetkin valinnat on tosi hyviä :-)

      Poista
  4. Tykkään siitä miten et kuitenkaan paheksu niitä jotka ei ole vegaaneja tai ei ajattele sun kanssa samalla tavalla! :) Go Janna!

    VastaaPoista
  5. Noniiiin finally sain tän postauksen luettua kunnolla ajan kanssa ;D Tosi hyvin kirjotettu ja oon Sennin kanssa samaa mieltä tosta sun suhtautumisesta kaikenlaisiin ruokavalioihin! Niinku tänään kerroinkin niin itellä menee vähän liikaakin punasta lihaa, susta inspiroituneena voisin kyllä yrittää vähentää ja ois kiva bongailla täältä niitä vegaanisia reseptejäkin, ehkä päädyn itekin kokeilemaan 8) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah noniin hyvä! :-D Kiitos paljon Milla, ihanaa kuulla tuollaista palautetta <3 Joo reseptejä tulee ja jos joku vaikuttaa kivalta, niin sitten vaan kokeiluun! Ja viimeistään sitten, jos toteutetaan mahdollisesti se vegaanisessa kahvilassa/ravintolassa käynti ;-)

      Poista
  6. Mahtavaa kuulla että veganismi toimii sulle! Täällä sielunsisko Turun seudulta joka voi vuoden vegaanina olon jälkeen paremmin kuin koskaan ennen, niin fyysisesti kuin henkisesti :) vaikka nykyisin olenkin vegaani suureksi osaksi eettisistä syistä niin onhan nää kaikki terveyshyödyt aina plussaa ;)

    http://the-happiness-theory.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla, että sieltä löytyy ja siun fiiliksiä vegaanisuudesta <3 Niinhän ne on, ja miusta on aina kivaa kuulla muiden syitä ja ajatuksia, minkä takia on tai muuta vastaavaa, koska niitä on erilaisia ja kaikki on ihan yhtä hyviä! :-)

      Poista