SOCIAL MEDIA

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

6x KULUNEELTA VIIKOLTA


x Olin ihan älyttömän innoissani, kun kuulin alkuviikosta Café Kokolla olevan pop-up kahvila Helsingissä Keskuskadulla tän joulukuun ajan!! Laitoin heti Pinjalle viestiä siitä, ja tottakai suunnattiin sinne syömään ihania raakakakkuja ja juomaan kauramaito-latteja. ♥ Okei, ostin myös raakajäätelöä. Ja toisenkin palan raakakakkua. En voinut vastustaa niitä kaikkia hyvältä kuulostavia sekä näyttäviä herkkuja! Rakastuin täysin etenkin porkkana-pipariraakakakkuun, jota Pinjakin otti.

x Pari päivää sitten kun katselin täykkäreitä, kuulin jotain huutelua ulkonta telkkarin äänen yli. Menin katsomaan ikkunastani ulos, ja siellä oli noin kuuden pojan porukka, joista neljä töni, haukkui sekä kiusas yhtä, ja yksi otti siitä sitten puhelimella videota, ja jos en ihan väärin kuullut, niin kyseinen poika sanoi myös jotain sellaista, että yksi video tapahtumasta oli jo latautumassa Facebookkiin. Ajattelin mennä sinne keskeyttämään tilanteen koska noh, näyttihän se nyt aivan järkyttävältä, mutta yksi pojista huomasi miut miltei heti ja he lähtivät juoksemaan pois, ja se poika ketä kiusattiin lähti myös heti kävelemään siitä, kun muutkin katosivat paikalta. Oon edelleenkin vähän ahdistunut ja järkyttynyt siitä, miten oikeesti jotkut kohtelee toisia. Uskon siihen, ettei kukaan oo ''täysin paha'', ja että tuollaisen käytöksen takana on jotain syvempää syytä, kuin vaan halu kiusata ja tehdä pahaa oloa toiselle, mutta ei se silti paranna fiilistä siitä, että tuollaista tapahtuu.

x Törmättiin siskoni kanssa Pauli Hanhiniemeen Lahdessa hotellimme aulassa(!!), kun oltiin menossa pihalle odottamaan taksia. Ja koska meidän iskä oli Kolmas nainen-bändin suuri fani (ja okei, kyllä mekin Pauli Hanhiniemen musiikista tykätään), niin täytyihän meidän kääntyä ja pyytää yhteiskuvaa todistusaineistona iskälle. Oli muuten ensimmäinen yhteiskuva, mitä oon koskaan pyytänyt. :D


x Oon jo toista tai kolmatta viikkoa kipeenä, en pysy enää edes laskuissa. Tuntuu siltä, ettei tää lähde ikinä pois. Tosin moni meidän työpaikalla on samalla tavoin kipeänä - lapsista sekä hoitajista, ja oon kuullut monen muunkin olevan, joten kai tää on nyt ihan yleistä. Vaikka tässä syksyllä oonkin kipeillyt vähän enemmän kuin yleensä, niin se on ollut aina vaan sitä kuumetta sekä sellaista yleistä väsymystä ilman flunssaa ja muutaman päivän jälkeen ohi, mutta tällä kertaa kuume laski viime viikolla, mutta nyt on ollut yli viikon ajan nuhaa, yskää ja kurkkukipua. En muistanut, miten paljon voimia tällänen oikeesti vie. Tai miten kamalaa on herätä monena yönä putkeen siihen, ettei pysty nielemään tai hengittämäänkään tuntematta kurkussa kipua, tai siihen, että yskii niin paljon, ettei näy loppua. Oonkin sen takia nukkunut todella huonosti ja sen oon huomannut siinä, miten tekis mieli vaan maata sohvalla sekä käyn todella hitaalla, kun yleensä haluan koko ajan tehdä jotain ja muutenkin juoksen aika paljon paikasta toiseen.

x Oon juonut jo varmaan kolmen litran edestä glögiä... En vaan kyllästy! Tein myös ensimmäistä kertaa riisipuuroa vegaanisesti, ja se onnistui ihan yhtä hyvin kuin aikaisemmalla ''perus'' reseptilläkin! Olin nyt tänä viikonloppuna Lappeenrannassa pitkästä aikaa ja tein sitä äidillenikin kertomatta tällä kertaa olevan reseptissä soijamaitoa (koska yleensä tämän kaltaista kuullessa kieltäytyy syömästä), eikä hän edes huomannut eroa. Kerroin tuosta jälkikäteen, ja sain siunauksen sille, että voidaan alkaa tekemään tällä tavoin riisipuuro jouluisin, joka on miulle erittäin iso plussa.

x Kun tein ruokavalioon muutosta, sain siitä silloin lähipiirissäni aika paljon kommenttia - lähinnä sellaista vitsailua tai ihmettelyä, kuiteskin hyväksyen samalla, mutta miun mummo suhtautui siihen vähän ehkä negatiiviseen sävyyn. Mutta nyt kun olin Lappeenrannassa ja näimme, niin hän sanoi tekevänsä jotain vegaanisia juttujakin jouluaattona ja kyseli, minkälaista haluaisin. Oli ihanaa kuulla, että hän suhtautuu asiaan nykyään noin ja haluaa tehdä jotain miuta varten. ♥

4 kommenttia :

  1. Samaistun täysin viimeiseen kohtaan! Mullakin aluksi kaikki vähän epäröivät ja pitivät koko hommaa isona vitsinä, mutta nyt kaikki suhtautuvat asiaan todella neutraalisti, hahaha! Upeita kuvia jälleen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin mahtavaa, että siullakin on tilanne nyt hyvä ja tasapainossa! Jos ei oo tuttua, niin varmasti on aluksi epäröivää, mutta tärkeintä on että lopulta hyväksytään :) Kiitos paljon ihana <3

      Poista
  2. Ihana sinä! <3 en oo huomannut sun kahta viimeisintä postausta, mutta nytpä luin tässä aamiaista syödessä!

    VastaaPoista