sunnuntai 5. marraskuuta 2017

6x HUONOA TAPAA


x En juo koskaan lasia, pulloa tai tölkkiä tyhjäksi. Miun isä tekee tätä myös, ja miun siskot inhoaa kyseistä tapaa. En edes tiedä, miksi teen sitä! Aina vaan jää kesken.

x Puhun kovaa. Tai korotan ääntäni vahingossa huomaamattani, vaikken oo edes vihainen. Varsinkin silloin, kun innostun jostain asiasta tai selitän pitkää juttua, äänenvoimakkuus voi nousta aiika korkeaksi riippumatta siitä, missä ollaan ja mikä tilanne on, ellei joku siitä huomauta tarpeeks ajoissa. Olin pienempänä pahempi tän kanssa, osaan kyllä nykyään esimerkiksi töissä hallita tätä. Vapaa-ajalla en kovin hyvin.

x Pelkään samaan aikaan menettäväni koneelta tai puhelimesta tiedostot sekä kuvat, mutten silti saa aikaiseksi varmuuskopioida niitä, tai siirrettyä johonkin muistitikulle. Stressaan tätä usein, mitään ei silti koskaan tapahdu. Ärsyttävän aikaansaamatonta.

x Oon erittäin huono ja arvaamaton viesteihin vastaamisen suhteen. Välillä vastaan todella nopeesti muutaman tunnin ajan, välillä vastaamiseen menee useampi päivä. Oon myös huono ''peruspuheluiden'' suhteen, mutta rakastan facetimea ja videopuheluita! Puhunkin lähes päivittäin jonkun kanssa sillä tavoin. Viestien kanssa olis vähän parannettavaa.

x Jos laitan yhdenkin tavaran - edes hetkeksi miun pesukoneen päälle ajatellen, miten ''kohta kun kerkeän/jaksan siirrän sen omalle paikalleen'', en varmasti siirrä sitä. Ja siihen kerääntyy sitä mukaa aika paljon muutakin. Jossain vaiheessa voin huomata, miten siinä on yhtenä isona kasana muun muassa pari paitaa joita en valinnutkaan päälleni mutten jaksanut laittaa takaisin vaatekaappiin, avaamaton vanulappupaketti, muutama ponnari sekä kasvojen puhdistustuotteita.

x Rakastan ruokakaupoissa pyörimistä, joka kostautuukin usein sillä, etten muista ostaa sitä olennaista asiaa, jota varten menin kauppaan. Parin tunnin pyöriskelyn sekä tuotteiden tutkiskelun jälkeen, mukaan lähtee kaikkea aivan muuta, kuin oli tarkoitus. Tai mitä en edes tarvinnut. Ja tää käy liian usein kauppareissuilla.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

EN OLEKAAN VEGAANI?

Jotkut pidempään mukana olleista varmaan muistaakin, kun miusta tuli vegaani. Nohh, sitä en oo enää. Syön kyllä kasvispainotteisesti, ja esimerkiksi kanaan/punaiseen lihaan tai maitoon en usko koskaan palaavani, mutten halua sanoa, etten 100% varmuudella koskaan palaisi niihinkään. Sanoinkin jossain postauksessa viime talvena, etten tiedä kuinka kauan vegaanina olo-päätös kestää. Ja about viime kesän loppuun saakka se kesti. Sitten tuli takaisin kananmunat ja kala.


Tiedättekö sen fiiliksen, kun on luonut itsestään tietynlaisen kuvan mieleensä, eikä halua poiketa siitä sen takia, koska miehän nyt vaan oon tällanen? Vegaaniuudesta tuli osa miun identiteettiä. Ja muun muassa yks miun parhaimmista ystävistä alkoi kutsua miuta rehuksi kyseisen muutoksen takia.

Nyt tässä syksyn aikana, kun oon taas löytänyt useampaankin otteeseen sen flow-tilan, kun pohdin asioita erittäin syvällisesti sekä soitan ystävälle jakaakseni ajatuksia, oon alkanut taistelemaan kaikkia niitä juttuja vastaan, mitä oon huomannut tekeväni tai noudattavani suurimmaksi osaksi sen takia, koska oon Janna ja mie oon aina tehnyt niin/alkanut tekemään niin/olen vain sellainen. Tää ruokavalion muutos nyt on yks niitä juttuja - on muitakin, mutta niistä puhun lisää myöhemmin. On yks juttu mikä tulee väistämättä näkymään ja odotan sitä todella paljon, mutta kun se hetki tulee, kerron siitä lisää.


En vaan enää jossain vaiheessa kokenut, että vegaanius antais miulle enemmän, kuin ottais. Tai tulin siihen pisteeseen, kun miuta turhauttikin se, etten voi muun muassa syödä lohisalaattia, tonnikalasusheja, keitettyjä kananmunia riisikakkujen päällä, tai heittää seitipaloja uuniin. Tai ostaa hunajaa kaappiin, koska pidän siitä loppupeleissä enemmän kuin agavesiirapista (koska hunajahan ei oo vegaanista, agavesiirappi korvaa sen). En kaipaa vieläkään punaista lihaa, kanaa tai maitotuotteita, mutta jossain vaiheessa saatan kaivata. Ja haluan sen olevan silloin okei, enkä miettiä, mitä just miun pitäis muka tehdä, koska oon mie. Muutos on hyvästä.

Nään ruokavalion edelleen samanlaisena asiana, kuin ennenkin oon puhunut - tärkeintä on nimenomaan se, että se tuntuu aidosti just siusta hyvältä, oot tyytyväinen, sekä onnellinen sen kanssa. Ja sen takia halusinkin poistua sanan vegaani alta, koska se ei enää tuntunutkaan hyvältä. Miksi siis olisin ollut siellä enää?


Rakastan edelleen hifistellä superfoodeilla, juoda aamuisin merilevää sitruuna- sekä inkiväärimehulla, syödä raakasuklaata herkutteluna ja suosia luomua. Nyt siihen mukaan kuuluu myös kala ja kananmunat. Kaikista parasta on tän päätöksen jälkeen ollut sushit - vitsi mitä itselle valehtelua on ollut se, etten muka oo ikävöinyt kalasusheja. Joka nyt onkin näkynyt siinä, miten usein on tullut syötyä kyseistä ruokaa viimeisen parin kuukauden aikana. Tuosta miun sushin kulutuksesta on muodostunut miun ystäväpiirissä jo yleinen vitsikin. Mutta se on ihan okei.

Nyt on hyvä näin.

perjantai 27. lokakuuta 2017

ELÄMÄN SUURIA (TAI ERITTÄIN PIENIÄ) KYSYMYKSIÄ

Kuka keksi sen, missä sanoissa on isot kirjaimet, ja missä ei oo? Oon yrittänyt pari kertaa jopa googlettaa, mutta siihen ei löydy vastausta. Mistä se ajatus on jollain ikinä lähtenyt?

Miksei Iphonella pysty sähköpostissa estämään jotain tiettyjä lähettäjiä? Tai jos pystyy, miksen vieläkään osaa tehdä sitä, vaikka oon käyttänyt applea since 2013 ja yrittänyt tehdä sitä estämistä ihan liian monta kertaa. En kestä turhia sähköposteja.

Miksi käytän välillä sanaa daiju. Hirveän kuuloinen sana, mutta se tulee miulle lähes aina ensimmäisenä mieleen, jos haluan sanoa jotain miun ystävää vitsillä hölmöksi. :D Hävetti vähän tätä kohtaa kirjoittaessa. Miun täytyy päästä tosta sanasta eroon.


Miksi ajattelen samaan aikaan noiden sukkien näyttävän tuolla tavoin todella tyhmiltä, mutta toisaalta taas todella kivoilta? (mainittakoon, että tarkoitus oli kääriä nuo nilkkasukiksi, mutta tuli niin kylmä, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pitää ne noin).

Miksen löydä mistään punaista karvatakkia! En voi olla ainut, joka syttyy ajatukselle kyseisestä vaatekappaleesta, mutten oo nähnyt sellaista missään?

Miten missään keskustan lidleissä ei oo ollut muutamaan päivään paistopisteen luomu kaurasydämiä, kun oon nimenomaan mennyt etsimään juuri niitä? En pääse eroon tästä mieliteosta, se vaan kasvaa jokaikinen kerta, kun oon menossa ostamaan niitä enkä saakkaan.


Miksi käytetään vertauskuvaa ''elämä avaa ja sulkee ovia'', kun eihän ne muutenkaan itsestään avaudu? Paitsi liukuovet, mutta niitä nyt ei lasketa, tää vertauskuva on varmaan saanut alkunsa ennen niiden tuloa. Okei, puhuttiin miun yhden ystävän kanssa siitä, miten tuo toisaalta sopii niihin tilanteisiin, kun tapahtumat ei oo millään tavalla omassa hallinnassa, mutta sitä käytetään muissakin yhteyksissä.

Miksi kehujen antaminen saattaa tuntua vaikeammalta, kuin negatiivisen palautteen antaminen? Tätä en vaan oikeesti ymmärrä, miulle ainakin tulee todella hyvä fiilis siitä, kun nimenomaan kerron sen hyvän palautteen silloin kun on aihetta sen sijaan, että vaan ajattelisin sen päässäni.

Miten meidän työpaikalle oli mennyt tänään kolme kärpästä, vaikka ulkona sataa jo lunta ja on pakkasta? Sitä paitsi pelkään kärpäsiä, joten olin jumissa tilanteessa jossa en halua tappaa niitä, mutten myöskään olla niiden kanssa samassa tilassa. Rankka työpäivä.

tiistai 24. lokakuuta 2017

ANTOISA VIIKONLOPPU

Jyväskylän tytöt Ninni, Marianne sekä Laura kävivät Helsingissä reissulla, kävin heidän kanssaan istumassa iltaa ja oli ihanaa vaan jutella ilman mitään sen kummempaa - nautittiin läsnäolosta, seurasta sekä keskusteluista. Okei se oli torstai, mutta kävin samana iltana antamassa parhaalle ystävälleni syntymäpäivälahjan, ja luin kaksi sivuisen kortin keskellä katua, joka oli ehkä siirappisin kortti, mitä oon kirjottanut. Joten lasketaan tää torstai nyt mukaan viikonloppuun. Koska sekin oli antoisa.

Perjantaina oli kiireisempi työpäivä, kuin on ollut kertaakaan tän uuden työn aikana - joka meni lopulta paljon paremmin, kuin päivän alussa ajattelin. Kävin kyllä monissa fiiliksissä sen vuoron aikana, mutta loppupeleissä fiilis oli hyvä. Ja on edelleenkin. Viihdyn hyvin, ja saan älyttömän paljon energiaa siellä olemisesta, sekä miun työkavereista. Paljon on vielä opittavaa, haasteita on ollut sekä tuleekin olemaan, mutta nautin siitä. Nautin kaikesta tässä. Okei en ehkä ihan kaikesta, mutta lähes kaikessa on jotain pikkujuttuja, mitkä ei oo niitä mukavimpia, mutta ne on nimenomaan pieniä.


Käytiin vielä perjantai-iltana Ellan kanssa ajamassa, kuunneltiin molemmille henkilökohtaisesti merkittäviä biisejä, ja käytiin upeita, avoimia keskusteluja. Käydään oikeastaan lähes aina - on uskomattoman arvokasta, kun pääsee jonkun ihmisen kanssa helposti tosi avoimeen tilaan, ja saa uusia näkökulmia monenlaisiin juttuihin. Kun molemmat inspiroi toisiaan omilla ajatuksillaan sekä arvoillaan.

Lauantaiaamuna aika vähäisten yöunien jälkeen lähdin ottamaan ensimmäistä isoa tatuointia, jonka tekemiseen upposi noin neljä tuntia. Tosin suurin osa ajasta (eli silloin, kun ei sattunut suoraan sanottuna helvetin paljon, mutta niitä hetkiä oli yllättävän vähän!) ei tuntunut siltä, että olisin ollut ottamassa tatuointia. Unohdin sen välillä, koska se koko tilanne oli niin paljon kaikkea muutakin. Puhuttiin todella paljon, eikä mitenkään väkisin aiheita keksien tai säästä keskustellen - puhuttiin tärkeistä asioista, jakaen erilaisia näkökulmia, tarinoita sekä ajatuksia. Vitsi miten hieno tyyppi. Tulin niin onnelliseksi siitä kaikesta. Kyseinen tatuointi sai lisää merkitystä - kun katson tatuointia, muistan sen aamupäivän, sen tekijän. Sen, miten hienoja keskusteluja käytiin, miten ihana tyyppi hän on. Oon kiitollinen tatuoinnista, mutta myös siitä koko prosessista.

Tapasin lauantaina I love me-messuilla pyörähtäessäni Jaakko Halmetojan, jonka tapaamista oon ajatellut kauan, ja nyt se vihdoin tapahtui. Se oli mahtavaa, sain vastauksia kysymyksiin joita oon pohtinut.

Käytiin parin ystävän kanssa vielä samana iltana Evelinan yksityiskeikalla Casinolla. Laulettiin, tanssittiin, pidettiin hauskaa. Olin itse tosin vesilinjalla, mutta se ei koskaan estä miuta tanssimasta. Vedän täysillä silti, mistään muusta välittämättä.

Sunnuntaina käytiin Pinjan kanssa kuvailemassa sekä syömässä. Meidän yhteiset hetket tuppaa olemaan sellaisia, ettei osata olla käymättä vähän tai enemmän syvällisiä keskusteluja. Parasta niissä on se, miten käydään läpi kaikki mahdolliset tunteet - nauretaan, hämmennytään, ollaan vihaisia, huudetaan, käydään lähellä itkua, ja kyseenalaistetaan. Kun pääsee kotiin, on kieltämättä hieman uupunut, muttei mitenkään huonolla tavalla. Se meillä oleva yhteys, on vaan todella hienoa. Yhdessä tunnit tuntuu aina minuuteilta.


Huomasin vasta nyt tätä kirjoittaessa, miten tää viikonloppu oli antoisa oikeastaan vaan sen takia, mitä oon tehnyt muiden ihmisten kanssa. 

Ympärillä olevat ihmiset vaikuttaa siuhun paljon. Oikeesti paljon. Vaikka ajattelis ettei asia oo niin. Asiat tai ihmiset, joilla itsemme ympäröidään, ovat isossa roolissa sen suhteen, mitä me itse ollaan. Jos saa ympäristöstään huonoa energiaa, on parasta tehdä muutosta - vaikka se tuntuis vaikeelta, siitä kiittää itseään myöhemmin.

Oon niin kiitollinen noista hetkistä, ja monista muistakin. Kiitollinen niistäkin ihmisistä, keitä en tän viikonlopun aikana nähnyt, mutta on miun elämässä. Kiitollinen niistä hetkistä, kun joku on antanut miulle positiivista energiaa - on kyse ollut sitten spontaanista kehusta, hyvästä asiakaspalvelusta, ihan mistä vaan. 

Kiitos.

maanantai 23. lokakuuta 2017

BUUMEISTA JA TRENDEISTÄ

Miuta henkilökohtaisesti välillä ärsyttää kaikki buumit, trendit, ja asiat missä käytetään termiä ''massan mukana''. Ei sen takia kun niitä on, vaan sen takia, että ne asiat nähdään sitten helposti vaan juuri sellaisina. Kun joku tekee jotain, mikä on meneillään oleva trendi, niin sen takiahan sen automaattisesti tekee? Vaan siks, koska moni muukin.


Esimerkiksi ihan vaan se, kun sanoo käyvänsä salilla. Oon saanut välillä vastaukseksi sen, miten ''aa se on nyt se fitness-buumi, tietysti käyt!''. Öö no siis oikeastaan en, vaan käyn koska haluan, tykkään siitä? Tai kun ostin veturihatun (jos et tiedä mikä hattu, niin näkyy esimerkiksi tässä instagram-kuvassa), niin sehän on sellainen bloggaajahattu - hankitko sen siksi? En.

Huomaan joutuvani isoon ristiriitaan tällaisissa tilanteissa - haluaisin puhtaasti oman fiiliksen mukaan jotain, mutta en sitten kuitenkaan, ettei miuta linkitettäis trendien mukana menijäksi. Mutten oo toisaalta koskaan oikein ymmärtänyt sitä, miksi se nyt on niin huono juttu? Joo, on erilaisia aikakausia kun suurimmalla osalla ihmisistä on jokin sama asia tai osa elämäntyyliä, muttei sitä lopullista motiivia ja ajatusta tiedä kukaan muu, kuin henkilö itse. Syynä voi ihan yksinkertaisesti olla se, ettei ole aiemmin ajatellut kummemmin tai nähnyt jotain juttua, ennen kuin se on tullut enemmän pinnalle. Varmasti on niitäkin tilanteita, kun joku lähtee nimenomaan sen takia mukaan, koska on buumi, mutta onko sillä nyt oikeesti väliä. Antaa jokaisen tehdä mitä haluaa, ei siinäkään oo miun mielestä mitään kritisoitavaa. Jokainen tekee omat valintansa. Jos haluaa kulkea trendien mukana ja siitä tulee hyvä fiilis, niin sehän on sitten vaan mahtavaa.


Pari tähän aiheeseen liittyvää tilannetta tuli miulle vastaan viime viikolla, kun halusinkin vaihtaa tulevan tatuointini paikkaa. Sen piti tulla ensin käteen, mutta halusinkin sen reiteen. Kun kerroin siitä parille tyypille, vastaukseksi tuli sieltä, että ''älä tee sitä, se on se sellanen basic bitch paikka, ota siihen käteen mielummin! kaikki muijat haluaa reiteen tatuoinnin, älä lähde siihen''. Kaikilla on tottakai omat mielipiteensä joka on hienoa, niin saakin olla, mutta jotenkin inhottava yleistys. Eikä toi nyt oo ehkä se kivoin juttu kuulla, kun halusin vaan kertoa, miten innoissani oon tulevasta tatuoinnista sekä paikan vaihtaminen tuntuu oikeelta jutulta. Ei oo mitään tekemistä sen kanssa, onko kenellä muulla tai kuinka monella mitä missäkin. Kyse on vaan miun fiiliksestä. Ja siellä reidessä se nyt on.

Ja jos meitä naisia nyt sattuu vaan olemaan useampi, kuka on halunnut reiteen tatuoinnin, miksi se tekee meistä muka automaattisesti jotain basic bitchejä? Ärsytti, aika paljonkin, myönnän sen. Mutta nyt sain purettua sen, eli kaikki hyvin.


Loppupeleissä on ihan sama, mitä kukaan muu ajattelee. Kunhan itsellään on hyvä olla. Tykkää siitä mitä tekee, missä on, mitä pukee, mitä hankkii - se vaan merkitsee. Muiden reaktiot voi herättää negatiivisia tunteita, niin miullekkin välillä käy - kaikille käy, mutta kun sen tunteen kohtaa, käsittelee ja puhuu siitä, se kyllä katoaa. Ja sitten voi taas keskittyä täysillä just niihin juttuihin, mitkä tuntuu itsestä hyvältä.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

JUTTUJA, JOTKA HELPOTTAA ARKEA

Kertakäyttöastiat. Joo, okei, tää nyt ei välttämättä oo mikään paras juttu. Mutta välillä päivät on sellaisia, ettei käy kotona kuin kääntymässä = kerkeää syödä ja pitääkin jo lähteä, ja kun tiskivuoren pistää aluilleen eikä heti hoida pois alta - se vaan jatkaa kasvamistaan. Oon ennen aina asunut kämpässä jossa on tiskikone, joten hyväksyn sen välillä kertakäyttöastioihin turvautumisen. Jos siulla on tiskikone, nauti siitä. Oon erittäin kateellinen tiskikoneista. Ja kyllä, tän postauksen kuvissa ei ollut mikään pisin kahvihetki - meillä oli suht tiukka aikataulu miun ystävän Ellan kanssa. En halunnut tiskata.

Tuorepuurot. En ees muista, milloin oon viimeksi keittänyt puuroa. Vaikka syön joka päivä sitä. Yks parhaimpia fiiliksiä on herätä siihen, että aamupala onkin jo valmis, ja voi nukkua vähän pidempään. Aamulla ei tarvitse, kuin hakea puuro jääkaapista, jonka kanssa voi käpertyä vaikka takaisin sänkyyn jos siltä tuntuu.

Valmiiksi keitetty riisi. Miun ystävillä tulee jo vähän korvista ulos miun hehkutus näistä, mutta kuinka nerokas keksintö(??) esimerkiksi kun unohtaa eväät kotiin työpäivänä, tai tekee mieli riisiä silloin kun on kiire. Jos et tiedä mistä puhun, niin kauppoihin on tullut pusseja, jonka sisällä on valmiiksi keitettyä riisiä - mikroon pariksi minuutiksi, ja valmista. Niitä on eri makuja, ja ihan paras juttu on se, ettei siinä maustamattomassa riisissä oo mitään ylimääräistä. Pelkästään riisi, auringonkukkaöljy ja suola. Miulla on nykyään lähes aina kaapissa yks tällainen pussi.


Samuli Putro ja Pariisin kevät. Kuunnelkaa biisejä ja keskittykää lyriikoihin, niin ymmärrätte mistä puhun. Rakastan heidän musiikkia. Kuuntelin jo ihan pienenä isän myötä Zen cafea, jonka kautta on näihinkin päädytty. En silloin ymmärtänyt sanoituksien tarkoituksia ollenkaan, joten oon joutunut pyytämään isosiskoani ''tulkkaamaan'' biisejä miulle. Käytiin itseasiassa viime viikonloppuna taas yhdessä näitä läpi, enkä oo sen jälkeen kuunnellut mitään muita artisteja. Miten tää siihen arjen helpotukseen liittyy? Miun mielestä molempien musiikki avaa paljon ajatuksia, mutta myös rauhoittaa. Enkä koe samaa fiilistä muiden kohdalla.

Parasystävä, joka ottaa kuvia sekä on kuvattavana, käy kanssani salilla mutta tanssii myös viikonloppuisin kahtena päivänä putkeen aamuun saakka jos siltä tuntuu, ja lähtee extemporesti mukaan vaikka minne. Ja ottaa mukaan vaikka minne. Mihin tarvitsee poikaystävää, kun hän on niin hyvä?

Unitee. Tässä postauksessa mainitsinkin oman lempparin ja puhuin siitä, miten se on auttanut nukahtamisen suhteen. Saatoin ennen stressata paljonkin sitä, että mitä jos en vaan nukahda, mutta se stressi on jäänyt jo jonkin aikaa sitten kokonaan pois. Okei, tottakai välillä tulee niitä iltoja, kun ei vaan saa unta vaikka ois tätä juonutkin, mutta miulle niitä on tullut enää vaan todella harvoin.


Värityskirja. Niiin rauhoittavaa. Jos en syystä tai toisesta oo kovin rauhallisessa tilassa, keitän relax-teetä, otan värikynät sekä -kirjan esille, ja alan värittää. Oon hetken päästä jo paljon paremmassa mielentilassa. Miulla on tällä hetkellä itseasiassa töissä mukana värityskirja, jotta voin tauolla mennä sen pariin, jos on ollut kiireinen päivä.

Kalenteri. Tai itseasiassa kalenterit. Miulla on laukussa aina mukana ihan se perinteinen paperikalenteri, johon kirjoitan ylös kaiken. Sen lisäks miulla on miun kämpän seinällä iso viikkokalenteri, jossa on kaikki viikon päivät omissa isoissa valkoisissa ruuduissaan, ja sinne kirjoitan aina meneillään olevan viikon asiat - nään heti herätessä, mitä milloinkin tapahtuu, eikä tarvitse aina kaivaa esille sitä pienempää kalenteria ja selata!

Meditointi. Antaa vaan niin paljon. Tää on sellanen juttu, jonka kokeilemista suosittelen ihan kaikille. Pidin meditointia joskus ihan hölmönä asiana, mutta kun lähdin kokeilemaan sitä miun kummin inspiroimana, se jäi osaksi arkea.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

RIPSIENPIDENNYKSISTÄ + ALEKOODI

Muistan kun lähdin ensimmäistä kertaa ottamaan ripsienpidennyksiä, ja ajattelin, että ''pidän näitä vaan kesän, luovun sitten syksyllä'' - mutta nyt, siitä onkin puolitoista vuotta. Enkä ole pitänyt yhtäkään taukoa. Ja miun omat ripset on silti tosi hyvässä kunnossa!

Rakastan meikkaamisessa kaikkea muuta, kuin ripsarin laittoa. Ja inhoan meikkien pesussa eniten sitä, kun pitäis pestä ne ripsarit pois. Nää jutut on ehkä se isoin syy, miksi jäin koukkuun. Yks syy on myös miun omien ripsien sävy - ne on luonnostaan niin vaaleat, ettei niitä näe lähes ollenkaan, joka turhautti aika paljon. On ihanaa miten aamuisin silmät on aina ''valmiina''. En keksi yhtään huonoa syytä näiden ottamiselle ja ylläpidolle.

Ei kun keksin - en voi puhdistaa kasvoja kookosöljyllä, koska öljyn mukana tippuisi ripsiä nopeammin. Mutta tuo nyt on kaiken muun rinnalla aika pikku juttu, saan kuitenkin syödä kookosöljyä, joten all good.


Parasta on myös se, jos itse ripsihuollot sujuu tosi miellyttävästi, ilman mitään kirvelyjä tms., eikä palvelussakaan ole moitittavaa. Oon itse löytänyt nyt sellaisen tyypin, ketä en vaihtais koskaan pois.

Aikaisemmissa paikoissa joissa oon käynyt viimeisen 1,5 vuoden aikana, miun silmiä on kirvellyt huollon aikana. Ja välillä huoltojen jälkeen huomasin silmistäni muutaman verisuonen katkenneen, joten ne punoittivat pari päivää tietyistä kohdista. Löysin Harrietin sattumalta heinäkuussa, ja oon niiin kiitollinen siitä, että niin kävi. Heinäkuun jälkeen, yhdessäkään huollossa ei oo tuntunut silmissä miltään, eikä huoltojen jälkeen punottanut mistään.

Ja sen lisäks, Harriet on yks mahtavimpia tyyppejä, mitä oon tavannut. Huollot on aina samalla myös ystävän tapaamista - haleja, keskusteluja, musiikin kuuntelua, nauramista ja ihan vaan hiljaakin olemista (eli muun muassa sitä, kun nukahdan siihen kesken kaiken). Odotan näitä käyntejä nykyään jopa enemmän sen uudelleen näkemisen takia, kuin itse ripsihuollon. Piristää aina päivää, pidempääkin.


Alettiin tässä syksyllä tekemään yhteistyötä, joten jos teitä kiinnostaa ripsien kokeilu, tai etsinnässä on uusi huoltopaikka - miun nimen mainitsemalla saa 20% alennusta Harrietilta. Tästä linkistä voi katsella hintoja, ja samalta sivulta pääsee varailemaan aikaa! Jos haluaa nähdä enemmän kuvia, niin instagramista löydätte @lashesbyharriet nimellä. En voi kuin suositella - tää tyyppi pitää niin hyvää huolta, kuuntelee toiveita ripsien suhteen ja aina on helppo jutella.

torstai 12. lokakuuta 2017

VIISI ERILAISTA TEETÄ VIITEEN ERILAISEEN TILAAN

Juon teetä todella paljon. Ostelen niitä paketteja ehkä vähän liian usein - tällä hetkellä miun kaikki teet ei edes mahdu kaappeihin. On vaan parasta, miten on niin paljon erilaisia makuja, joista löytää helposti moniakin suosikkeja. Kampin Ruohonjuuren tee-nurkkaus onkin miun yks sellaisia lempipaikkoja, jossa vietän helposti paljon aikaa. Se on yks syy, miksei täällä kotona enää kaappeihin mahdu yhtäkään pakettia - siellä on niin monipuolinen valikoima, ja eksyn sinne vähintään viikottain.


Miun lempparit menee aikalailla kausittain, riippuen monesta tekijästä. Tässä syksyn aikana miulla on ollut selkeät viisi lempparia, joita oon huomannut käyttäväni eniten.

Relax - niin kuin edellisestä postauksesta huomasikin, on tässä syksyllä tullut aika isojakin muutoksia, jonka takia käyn välillä vähän liikaakin kierroksilla. Ostin tätä ensin lähinnä puoliks vitsillä, enkä täysin uskonut siihen, että tää oikeesti rauhottais. Nyt kun oon juonut tätä, huomaan selkeän eron sen jälkeen, kun oon juonut kupin tätä. Oon rentoutuneempi, ja rauhallisempi.

Immune Support - oon ollut tässä syksyllä tavallista enemmän kipeänä, eikä mikään oo tuntunut auttavan kuin hetkellisesti. Tää on ollut yks niitä hetkellisiä helpottajia, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Kurkkukivun suhteen tästä on ollut miulle eniten apua!


Vanilla chai - jokaisen tilanteen tee. Tää vaan on niin hyvää, ettei miulla oo mitään sanoja kuvastamaan sitä. Oon niin rakastunut tähän, tuntuu etten millään kyllästy vaikka joisin useamman kupin päivässä.

Nighty Night - en tiedä onko kyse jostain lumevaikutuksesta, mutta miuta alkaa aina väsyttää todella paljon sen jälkeen, kun oon juonut tätä. Oli kyse mistä vaikutuksesta tahansa, on tästä ollut silti niiin paljon apua nukahtamisen kanssa. Saatoin ennen pyöriä sängyssä tunnin tai kaks koska en vaan saanut unta, mutten enää sen jälkeen, kun aloin juoda tätä säännöllisesti.

Detox - Sushiöverit? Erittäin epäsäännöllisesti ja huonosti ruokailujen suhteen mennyt päivä? Krapula? Tää auttaa. En vois kuvitellakkaan enää, ettei miulla ois tätä aina kaapissa kyseisiä tilanteita varten.

tiistai 10. lokakuuta 2017

ELÄMÄ ON AIKA SIISTIÄ


Sain uuden työpaikan. Pidin viime työstä - se opetti paljon, tutustuin moniin ihmisiin, mutta nyt on aika kokeilla jotain uutta. Tää uus tulee olemaan varmasti jotain tosi siistiä. Niin ja alettiin tässä sivussa myös muutaman mahtavan tyypin kanssa duunaamaan levy-yhtiö juttuja. Meistä on tullut pieni perhe.

Miusta tulee täti. Ja se voi tapahtua ihan millä vaan sekunnilla. Se puhelu, jossa siitä miulle kerrotaan. Jonka jälkeen otan junan, taksin tai juoksen sinne, missä se pieni käärö on, jota ollaan niin paljon odotettu.

Taisin sanoa tän vuoden tammikuussa, että varaan tatuointiajan. Varasin, mutten silloin. Se vähän venyi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Varasin sen syyskuussa, ja itseasiassa otin niitä jo kaks. Ja ens viikolla tulee kolmas. Tän kolmannen jälkeen voisin ehkä hetkeksi rauhoittua, vaikka jatkuvasti pulpahteleekin uusia ja vanhoja ideoita.

Oon juonut myös laittoman paljon kahvia ja matcha-teetä viime kuukausina, enkä oo malttanut oikein nukkua. Mutta ei sitä aina jaksa, edellämainitut auttaa.

Oon kyllä ollut aika paljon kipeenä, ja tällä saattaa olla vaikutusta asiaan. 

Niin ja muutin Helsinkiin. Sinne, minne koko ajan halusinkin. Joudun täällä tiskaamaan käsin, mikä on ehkä kamalinta ikinä, mutta toisaalta ihan sama. Täällä oon onnellinen. Jos ei lasketa niitä hetkiä, kun tiskaan. Mutta siihenkin varmasti tottuu. Niin ja purin äsken vielä muuttolaatikoita, ja muutin elokuun alussa. Se kertoo ehkä vähän siitä, millaista tää syksy on ollut.

Vähän (paljon) väsyttää, mutta elämä on aika siistiä. On ollut muutamia vastoinkäymisiäkin, mutta ei jaksa välittää. Haluun nyt keskittyä hyvään.

Toivon, että siekin oot siellä pyrkinyt keskittymään siihen. Ja on ollut ihana kuulla useammaltakin, että on ollut ikävä miun kirjoittamista. Kiitos. Miulla on ollut ikävä sitä myös.

Ei aiheuteta sitä ikävää enää.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

PARASTA VIIME KUUKAUSINA


Viime kuussa muiden blogityttöjen kanssa vietetty viikonloppu - Alan vieläkin hymyilemään automaattisesti miettiessäni sitä, kun Jenna, Milla, Marianne sekä Emmi olivat viikonlopun täällä pääkaupunkiseudulla, jonka takia tälle täytyikin antaa erillinen maininta. Kierreltiin Helsingissä, käytiin sushilla, istumassa Hernesaarenrannassa, juotiin viiniä sekä syötiin pitsaa tukka nutturalla ja ''kotivaatteet'' yllä, käytiin baarissa tanssimassa jalat kipeiksi sekä valvottiin aamuun saakka. Ikävöin noita hetkiä, mutta onneksi ollaan jo suunnittelemassa uusia juttuja. ♥

Ystävät - tuon äsken mainitun viikonlopun lisäksi ihan kaikki muukin aika, mitä on tullut vietettyä läheisten kanssa viime kuukausina. Edellisessä postauksessa sanoinkin, miten oon tehnyt nyt enemmän niitä juttuja, mitkä on jäänyt vähemmälle - tää on yks niistä. Nautin paljon yksinolosta sekä itseni kehittämisestä, jonka takia välillä kaiken sen alle hukkuu se läheisten kanssa oleminen. Poden siitä usein huonoa omatuntoa, koska haluan antaa itsestäni aina 100% ihmisille, jotka miulle merkitsee. Joten kun tajuan sen, miten vähälle näkeminen on jäänyt, se tuntuu pahalta. Mutta onneks miun ympärillä on ihmisiä, jotka tuntee miut ja ymmärtää sen. Ja tietää sen, että oli mikä elämäntilanne tahansa, viime keskustelusta miten kauan tahansa, oon täällä heitä varten. Enkä vois olla kiitollisempi miun lähipiiristä. Siks on ollut nyt erityisen ihanaa pitkästä aikaa käyttää paljon aikaa ystävien kanssa olemiseen.

Ulkomaanmatka - Käytiin miun Isän kanssa Espanjassa, josta mainitsinkin täällä aikaisemmin. Reissun oli tarkoitus olla ihan tosissaan sitä rentoutumista, jota se todellakin oli! Tästä syystä ei oikeastaan olisikaan matkasta mitään postauksen muotoon kirjoitettavaa - tuli keskityttyä niiin paljon hetkessä elämiseen sekä kiireisestä arjesta rauhoittumiseen, ettei kirjoittaminen käynyt mielessäkään siellä ollessa.


Viileät kesäillat - Oonkin maininnut täällä, että syksy on miun lemppari vuodenaika. Tästä syystä tykkäänkin kesässä eniten niistä illoista, kun alkaa hieman hämärtyä sekä viilentyä, ja voi heittää hupparin tai nahkatakin päälle. Tosin tänä kesänä on saanut vetää muinakin aikoina päivästä takin päälle, mutten valita! Nää kelit on enemmän miun mieleen. Paitsi jos sataa. Silloin ei.

Uusi työ - Kun oman alan eli lähihoitajan työt ei tuntunutkaan omalta, huomasin heti miten paljon se vaikutti muuhunkin elämään. Miten olin paljon vähemmän energinen sekä aikaansaava kuin yleensä, ja miten arki tuntui yleisestikkin raskaammalta, kun ei nauttinutkaan siitä, mihin eniten aikaa arjesta kului. Alan vaihtaminen ainaskin nyt joksikin aikaa on siis tehnyt hyvää - oon nauttinut tästä työstä ihan uudella tavalla. Jos tuntuu työn kanssa siltä, ettei siitä nauti enää, päivät tuntuu raskailta ja elää vapaapäiviä varten, kannattaa lähteä miettimään tosissaan muita vaihtoehtoja. Työ vie paljon aikaa arjesta, joten siitä nauttiminen on tosi iso juttu oman hyvinvoinnin kannalta.

Huolettomuus - Olin niin stressaantunut talvella ja alkukeväästä etten muistanut, miltä tuntuu olla ilman stressiä. Mietin paljon kaikkia pikkuasioitakin. Viime aikoina on tullut tehtyä paljon enemmän juttuja fiilis pohjalta, enkä oo liikaa miettinyt, onko jokin nyt järkevää tai pitäiskö olla tekemässä jotain muuta. Niistä extemporesti tehdyistä jutuista tuleekin usein parhaimpia kokemuksia! Haluankin tästä eteenpäin pitää kiinni siitä, että tää asenne on aina jollain tapaa mukana. Ettei aina tarvitse miettiä, mikä olis järkevintä tai kannattavinta - tekee senkin mukaan, mikä tuntuu just sillä hetkellä hyvältä.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

KUN POLTTAA ITSENSÄ LOPPUUN OMILLA VAATIMUKSILLAAN

Oon ajatellut aina, että oon avoin persoona ja puhun paljon asioista niin kuin ne onkin, mutta oon tajunnut, etten oikeastaan oo. Tai oon tavallaan, kaikesta muusta kuin omista huonommista fiiliksistä. Moni sanoo sitä, miten avoimuus on yks miun parhaimpia puolia, josta oon kyllä samaa mieltä - kaiken muun paitsi tällaisten juttujen kohdalla.

Tän postauksen kirjoittaminen ja ajatus julkaisemisesta tuntui inhottavalta ajatukselta, mutta kun se mihin haluan juuri kannustaa sekä tsempata muita, on aitous ja kaikkien tunteiden hyväksyminen. Siksi haluan tuoda näitäkin esille. Siis on jotekin vaikea selittää sitä, miltä miusta tuntuu näistä asioista puhuminen, mutta esimerkiksi jo eilisestä lähtien kun aloin kirjoittaa tätä, tähän hetkeen asti, jokin ääni alkoi huutaa jatkuvasti miun päässä, miten ''en saa tuntea näin'', ''lopeta jo ei näistä kuulu puhua'' tai muut sen kaltaiset lauseet.

Oon sitä täyttä avoimuutta niille kaikista läheisimmille, ihan siis muutamalle ihmiselle, mutta muuten tulee aika vähän puhuttua siitä, miten oikeasti menee. Tai en oikeastaan niillekkään, niin kuin esimerkiksi tästä asiasta. Oon aina ollut sellainen, etten luota ihmisiin helposti, ja haluan olla koko ajan muita varten sekä auttaa niin paljon kuin voin. Näiden piirteiden takia se omista fiiliksistä puhuminen jääkin. Tai no, enemmänkin niistä vaikeista jutuista. Miun mielestä kaikista asioista ei tarvitse puhua kaikille, mutta se on jokaisen päätettävissä, millä tavoin ja kenelle haluaa puhua. Tärkeintä loppupeleissä on, että puhuu. Edes yhdelle ihmiselle, vaikka oma ongelma tuntuisikin hölmöltä jutulta.


Kuvitellaan tähän väliin tilanne, kun oot jossain tilaisuudessa, hyvän tuulisten ihmisten ympäröimänä, ja tarkoitus on pitää hauskaa sekä tutustua. Siulta kysytään, ''mitä muuten kuuluu?'' - aika poikkeuksetta tähän tulee vastattua jollain tapaa positiivisella fiiliksellä, vaikkei sellaiselta sillä hetkellä tuntuisikaan. Mutta kun ei se tunnu sellaiselta hetkeltä, jossa alat kertoa sen hetkisestä stressaavasta asiasta tai ''valittelemaan'' olosta. Miun mielestä se ei ookkaan huono juttu, jos kyseisissä tilanteissa kiertää ikävämmät asiat. Ne voi olla niitä hetkiä, kun nauttii niistä elämän hyvistä puolista.

Mutta kun siitä tulee tapa, ja tekee sitä myös muissakin kommunikointi tilanteissa, ja niiden omien ystävienkin kohdalla. ''Tosi hyvää, mutta hei mitäs siulle?'' - jokin tän tyylinen on aika perus, mitä alkaa vastaamaan poikkeuksetta. Se ei oo hyvä, jos ei koskaan kenellekkään puhu.

Ja eilen aamulla miulle iski sellanen fiilis, etten oo puhunut tarpeeksi ääneen siitä, miten ihan oikeasti menee tällä hetkellä tai miltä tuntuu. Minkä takia en oo saanut tuotettua sisältöä niin paljon kuin haluaisin tai niin kuin oon ennen tuottanut, tai miksi ylipäätään oon ollut tietyllä tapaa jumissa. Miksi en ois ihan samalla tavalla oikeutettu puhumaan siitä, jos välillä menee vähän huonommin? Miksen koskaan pidä omia tunteita ja ongelmia yhtä tärkeinä, kuin pidän muiden?

Haluan puhua siitä nyt. Tää on sellainen aihe, jonka haluan jakaa tänne, koska miusta tuntuu, ettei siitä puhuta oikeasti paljoa. Tulee sitä sanottua, miten ''on paljon kaikkea meneillään ja aika loppuu kesken'', muttei sitä, miten pahalta se tuntuu. Ja pahoittelen jo etukäteen postauksen mahdollisesta sekavuudesta, mutta tätä on jotenkin vaikea pukea sanoiksi tai tiivistää yhteen postaukseen, mutta tuli fiilis, että on pakko kirjoittaa.

Tajusin, miten myös miun jumissa oleminen johtuu suurilta osin juurikin siitä, etten kohtaa näitä fiiliksiä täysin juuri sellaisina kuin ne on. Joo, tiedostan ne, mutta tunnenko ne kokonaan? Oon sellanen, joka tiedostaa paljon omia fiiliksiä, mutta asettaa silti ne muurit, ettei pääse niihin täysillä käsiksi. Näkee, muttei käsittele.

Tuli myös sellainen fiilis, etten pysty kirjoittamaan muusta, ennen kuin kirjoitan tästä.


Valmistun puolentoista kuukauden päästä. Joka ei todellakaan oo ollut itsestäänselvyys tai varmaa monien tapahtumien ja juttujen summana. On tullut useampia hetkiä, kun en oo nähnyt sitä mielessäni, miten muiden miun luokkakavereiden kanssa saan kesäkuun alussa lähihoitajan paperit käteen. Viimeinen vuosi on ollut opintojen suhteen rankempi, kuin yksikään kouluvuosi on miulle ollut yhteensä. Viime viikolla myönsin sen ensimmäistä kertaa oikeasti itselleni, etten tiedä mistä helvetistä revin sen motivaation tai jaksamisen. Puhuin yhden parhaimmista ystävistäni kanssa facetime-puhelua viime viikolla, ja hän sanoi miulle, että ''anna tulla, ei se helpota ellet tee sitä'' - koska hän huomasi, miten itkuinen olin. Romahdin siihen hetkeen täysin, ja itkin monta tuntia. Kohtasin ensimmäistä kertaa oikeasti sen, että olen stressannut ja ajanut itseni aika loppuun. Se itkeminenkin tuntui väärältä - mutta eihän siinä oo mitään väärää? Kaikki itkee joskus.

Miuta jostain syystä aina inhottaa sanoa sitä ääneen, ehkä jollain tapaa hävettää etten oo pystynyt vetämään niin hyvin, kuin on ollut tarkoitus. Miulla on ollut myös jotenkin sellainen fiilis, etten sais tuntea näin. Miksi tää on miulle näin vaikeeta, kun vieressä toiset vetää niinkuin ei missään tuntuis? Oonko heikko, jos en pysty tekemään kaikkea? Mitä jos hoidan jotain myöhemmin, ja sitten onkin liian myöhäistä?

Haluan kumota ensimmäisenä ne ajatukset, mitkä vertaa itseään tai toisia yhtään mihinkään. Koska eihän mikään tunne, asia, vaikeus oo verrattavissa. Meillä on kaikilla eri tarina, ajatukset, tavoitteet, tunteet, kokemukset - kaikki. Sen takia ei koskaan, pitäis verrata muihin. Eikä siinä oo mitään hävettävää, jos ei pysty kaikkeen.

Jokaisella on oikeus tuntea niin kuin tuntee, ja jollekkin jokin on paljon vaikeampaa, kuin toiselle. Eikä siinä oo mitään väärää tai hävettävää. Eikä se tee toisen asiasta yhtään sen huonompaa tai vähemmän merkittävää. Oon aina ajatellut näin, mutta jotenkin se aina unohtuu omalta kohdalta. Haluan aina älyttömästi ymmärtää muita, mutta miksen yrittäisi itseänikin? Loppupeleissä itseni kanssahan olen eniten - joten se ois todella tärkeää.

Eikä kyse tosiaan oo vaan siitä opiskelusta, miten se ois ollut ainut stressin ja ahdistumisen syy. Oon luonteeltani super kunnianhimoinen sekä täydellisyyteen pyrkivä - melkein kaiken suhteen. Halusin samaan aikaan antaa itsestäni 150% läheisille, ystäville, opiskeluille, urheilulle, terveydestä huolehtimiselle ruokavaliolla sekä muillakin jutuilla, ja näille blogi- ja somejutuille. Ja kun siihen lisää muun muassa yllättävät tapahtumat, erilaiset hoidettavat asiat, työn haun ja yksin asumisen, eli pitää hoitaa kaikki kotiin liittyvä, ei aika riitä yhtään millään.

Halusin sitä silti, joten yritin. Pitkään. Ja en tietenkään pystynyt siihen.


Syytin siitä itseäni, ja yritin puskea vaan kovempaa. Miksen pysty hoitamaan kaikkea täysillä? Podin huonoa omatuntoa siitä, jos en kerennyt näkemään jokaista tärkeää läheistä tarpeeksi tai tutustumaan uusiin ihanilta vaikuttaviin ihmisiin kun tuntui etten anna itsestäni niin kuin pitäisi, jos en saanut tehtyä jotain tehtävää tarpeeksi monipuolisesti tai jos en saanut tuotettua sisältöä niin aktiivisesti kuin olisin halunnut. Ja monista muistakin jutuista. Enkä osannut jossain vaiheessa enää jarruttaa sen suhteen.

Kun huomasin miten jostain piti karsia, päädyin jostain syystä koulujuttuihin. Ajattelin, miten ''niillä ei oo niin kiire, koska ne voi palauttaa sekä tehdä myöhemminkin, deadlineihin on aikaa''. Pelkäsin, ettei muu elämä odota, ja on tehtävä kaikki heti nyt. Mitä jos kaikki muu menee? Tiedän, miten oon ylireagoinut välillä omassa mielessäni, mutta niin kuin sanoin, oli vaikeaa enää jarruttaa kun pääsi vauhtiin.

Velvollisuudet pitäisi hoitaa ensin, ja opiskelut on ollut nyt se velvollisuus. Juttu, joka täytyy hoitaa, eikä paljoa ole edes jäljellä. Silti päädyin tuohon ratkaisuun, joka nyt hieman kaduttaa. Koska sittenhän niitä kasaantui, ja lopulta olin tilanteessa, missä deadlinet lähestyy uhkaavasti ja hoidettavia asioita on kasa. ''Olis pitänyt valita toisin, tehdä edes välillä vähän''.

Koska lopulta päädyin tilanteeseen, jossa en enää jaksanut nousta sohvalta kun tajusin, miten kesken kaikki on, miten paljon haluan tehdä asioita, enkä vaan pysty siihen kaikkeen. En enää jaksanut mitään. Tuntui todella vaikealta edes tiskata. Poltin itseni loppuun omilla vaatimuksillani. Itselleen pahin vihollinen, on oma itsensä.

Tätä kesti jonkin aikaa, kunnes tuli tuo puhelu parhaan ystäväni kanssa. Otin vihdoin kunnolla vastaan kaikki fiilikset joita on ollut. En enää yrittänyt juosta pakoon, vaan yritin sen sijaan ymmärtää itseäni samalla tavoin kuin aina teen muille. Tiedostin koko ajan, ettei ilman näiden juttujen kohtaamista pääse eteenpäin, mutta silti jumitin.

Pääsin kuiteskin lopulta siihen pisteeseen, jossa tajusin ettei tästä tuu mitään, ellen pistä faktoja pöytään, ymmärrä itseäni ja anna anteeksi sitä, etten yksinkertaisesti vaan pysty repeämään joka suuntaan täysillä tehoilla joka päivä panostaen. En vaikka kuinka haluaisin.

Oon edelleen todella stressaantunut, ahdistaa ja pelottaa ettei asiat sujukkaan, muttei pidä elää pelossa. Ei kaikkea voi hallita, ja täytyy keskittyä tähän hetkeen. Nyt juuri tällä hetkellä, on hoidettava niitä velvollisuuksia, koska välillä niitäkin on eikä aina aika riitä niihin muihin juttuihin, joihin palo ois paljon kovempi. Ja vaikka kuinka oon stressannut ihmissuhteitakin ja haluan pitää paljon yhteyttä sekä nähdä, niin ei ne oikeat ystävät sieltä oo mihinkään kadonnut, vaikkei siihen koko ajan pystyisikään. Kyllä ne pysyy. Oon löytänyt viimeisen vuoden aikana ihan uskomattoman hienoja ihmisiä miun elämään, sekä matkassa on pysynyt myös monien vuosien takaisia läheisiä, josta oon sanoinkuvaamattoman kiitollinen.

Täytyy vaan alkaa luottaa siihen, että elämä kantaa. Eikä maailma kaadu siihen, jos välillä joutuu jotain vähentämään hetkeksi.


Tiedän, että tällaisia samanlaisia ylisuorittajia, stressaajia, itsekriittisiä sekä täydellisyyteen pyrkiviä ihmisiä löytyy varmasti useampia. Miten menettää herkästi uskon omaan tekemiseensä, puskee vaan lisää vaikkei tarvitsisi niin paljoa, eikä oo koskaan tyytyväinen itseensä tai omiin suorituksiin. Samankaltaisista asioista kärsivät ymmärtää varmasti täysin, miten hankalaa oikeasti on olla perfektionisti, ja sen lisäksi haluta monia asioita samaan aikaan.

Kunnianhimo ja omiin tavoitteisiin pyrkiminen ovat niin hienoja piirteitä, mutta liika on liikaa. On lupa olla väsynyt.

Puhuttiin vähän aikaa juuri yhden ystäväni kanssa siitä, miten usein sitä kuulee, ettei loppuun palaminen, monien asioiden haluaminen tai täydellisyyteen pyrkiminen oo ongelma tai huono asia. On se siinä missä muutkin.

Siksi halusin myös tästä puhua, koska niin usein sitä alkaa ajatella, ettei saisi olla itselleen armollinen tai höllätä välillä. Tai ettei omat ongelmat ois oikeita ongelmia. Mutta niin kuin sanoinkin tässä postauksessa aikaisemmin, ne ei ole verrattavissa. Jos tuntuu pahalta, saa tuntua pahalta eikä se ole väärin. Saa ja pitääkin puhua. Tunteet saa ja pitääkin tuntea.

Mutta kun se on niin sallittua. Ei pidä ajaa itseään loppuun. Kaikkeen ei tarvitse koko ajan pystyä sillä 100% itsestään. Siitä pitäis muistuttaa itseään useammin, ettei pikkuhiljaa polta itseään loppuun.

Ei tarvitse olla täydellinen.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

ILTAIHMISESTÄ AAMUIHMISEKSI

Oon täällä blogin puolella ennenkin sanonut, etten todellakaan oo aina ollut - edes lähelläkään sitä aamuihmisen olemusta. Viime vuonna kuiteskin kääntyi päälaelleen omat tottumukset, enkä oo huomannut mitään muuta, kuin positiivisia vaikutuksia! Okei, välillä oli inhottavaa kun esimerkiksi poikaystävä nukkui pidempään ja joutui olemaan hereillä yksin, mutta siinä sillä aikaa kun toinen nukkuu, ehtii tekemään omia juttuja, esimerkiksi jotain tärkeitä hoidettavia asioita tai voi katsoa sitä omaa lempisarjaa.

En oo aiemmin puhunut siitä, mitkä asiat miuta auttoi siirtymään tähän nykyiseen päivärytmiin, joten halusinkin nyt kertoa muutaman vinkin, jotka on ollut miulla niitä kaikista toimivimpia!


Kaiken sellaisen jättäminen aamuihin sekä iltapäiviin eikä iltoihin, joista tietää innostuvansa tai saavansa paljon energiaa

Esimerkiksi itse teen aina kun mahdollista juoksulenkin, sali- tai kotitreenin aamuisin, sekä blogijututkin teen heti aamusta viikonloppuisin tai vapaapäivinä, ja arkisin suoraan töistä, jos on aikaa. Jos teen edellämainittuja iltaisin, saan niistä vaan lisää energiaa, sekä niin paljon hyvää fiilistä, etten malta nukkua - nukahtaminen venyy, ja aamulla herääminen on hankaloituu. Jos siis tiedostaa joidenkin asioiden olevan sellaisia, jotka saa ajatukset juoksemaan sekä energiatasot nousemaan huolella, kannattaa ajoittaa ne aikaisempaan aikaan päivästä, eikä iltaan. Alan itse ''rauhoittamaan'' iltaa noin kuuden jälkeen, ja käytän loppupäivän muun muassa venyttelyyn, kirjojen lukemiseen tai sarjojen katseluun.

Sen havaitseminen, kumpi toimii omalla kohdalla paremmin - nopeasti, vai hitaasti ylösnouseminen herätessä

Miulla toimii ehdottomasti se, etten nouse heti. Muuten oon todella kiukkuinen ainakin pitkälle iltapäivään asti. Tarvitsen hitaan aamun, jotta päivästä tulee varmemmin onnistunut ja pysyn energisempänä. Siksi heräänkin aina hyvissä ajoin, ettei tule kiire, ja saan viettää hetken ihan vaan siellä sängyn pohjalla. Vaikka työt alkais seitsemältä. Liian nopeasti aamulla nouseminen sekä kiireessä valmistuminen ei pidä miun energiatasoja tarpeeksi korkealla koko päivän ajan. Joillakin on varmasti toisinpäin - siksi onkin hyvä kokeilla molempia tapoja, ja toteuttaa sitten sitä itselleen sopivampaa vaihtoehtoa.


Hyvä sekä energiaa antava aamupala, tai jossei mikään kunnon setti maistu heti aamusta, niin iso lasi vettä ja esimerkiksi pieni smoothie vie jo väsymystä pois

Mie henkilökohtaisesti rakastan aamupalaa, ja syönkin silloin jo paljon, mutta tiedän ettei kaikille maistu heti herätessään kunnon setti ruokaa. Mutta pelkästään jo se, että aloittaa aamun isolla lasilla vettä, herättää mieltä sekä kroppaa enemmän kuin se, ettei ota mitään. Myös ihan jokin pienikin syöminen tekee päivän aloittamisesta helpomman, esimerkiksi juurikin joku smoothie, tuoremehu tai banaani!

Joka aamu aikaisin herääminen, myös niinä viikonloppuina ja lomilla

Se tuntuu aluks vaikeelta, mutta siihen ihan oikeasti tottuu. Jossain vaiheessa ei edes tarvitse herätyskelloa enää, koska aikaisin herääminen alkaa tulla luonnostaan. Enkä nyt tarkoita sitä, että täytyis herätä joka aamu kello 7, vaan esimerkiksi jo ennen 10 herääminen on myös tosi hyvä! Se helpottaa tosi paljon myös niitä arkiaamuja, kun tottuu heräämään aikaisin. Herätyskellon soiminen ei aiheuta enää (ainakaan niin usein) ärtymystä sekä turhautumista!

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

PARASTA JUST NYT


Lähestyvä valmistuminen, joka on tuntunut välillä todella kaukaiselta.

Uudet juoksukengät, jotka tuo lisää motivaatiota lenkkeilyyn.

Meidän whatsapp-ryhmä bloggaajatyttöjen kesken, jossa keskustellaan milloin mistäkin, ja vaihdellaan fiiliksiä sekä omia vinkkejä bloggaamisesta. (♥)

... Ja lähestyvä Bloggers' Inspiration Day, johon samalla porukalla mennään sekä ennen sitä aloitetaan päivä brunssilla.

Nick Jonasin biisi Bom Bidi Bom, jota oon kuunnellut nyt useamman päivän repeatilla.

Keskustelut ystävien kanssa niin, ettei ajankulua huomaa ja tunti tuntuu minuutilta.

Tennarit, nahkatakit ja muutkin kevyet kevätvaatteet.

Kaikenlaiset pienet suunnitelmat kevättä sekä kesää varten.

Ja ylipäätänsä tää alkanut kevät, lähenevä kesä, lämpö, aurinko, valo - kaikki, mikä tähän liittyy.

torstai 6. huhtikuuta 2017

JUTTUJA, JOITA ET EHKÄ TIENNYT MIUSTA

- Olin pienempänä ihan tajuton Japani-fani. Kuuntelin J-rock-musiikkia, piirtelin paljon animejuttuja sekä parin kaverin kanssa joskus ala-asteen toisella luokalla pidettiin teippejä nenässä muuten vaan, koska nähtiin jossain japanilaisessa sarjassa jonkun tekevän niin.

- Kävin myös läpi aikamoisen ''punk-vaiheen'' (tai sitä sillä pukeutumisella ja meikkaamisella hain), ja meikkasin 5-luokalla silmät kajaalilla sekä luomivärillä ihan mustaksi, pidin ketjuja ja niittikoruja sekä tupeerasin tukan todella suureksi.. :D Vähän ahdistaa katsoa vanhoja kuvia niistä ajoista.

- Juon teen aina super jäähdytettynä, siis vasta noin tunti sen jälkeen kun oon laittanut sen hautumaan. Tee on parasta, kun se ei oo enää kuumaa tai liian lämmintä, ja se on saanut hautua pitkään!


- Oon liiankin empaattinen, ja pohdiskelen sekä analysoin paljon muiden tunteita. Tavallaan välillä ''elän niiden kautta'', enkä osaa oikein hallita sitä, ettei tunteet olis liikaa mukana - lähes ihan sama kenestä on kyse. Tää miun empaattisuus on yks niitä suurimpia juttuja, jotka saa miut itkemään. Koen tän piirteen olevan toisaalta myös miun vahvuus - kun oon muille hyvä, saan siitä itsekin hyvää fiilistä.

- Maksan laskut aina viime tipassa. En sen takia, etteikö olisi varaa maksaa niitä, vaan siksi, että se tuntuu aina niin kamalan työläältä. 

- Ra-kas-tan Lidlin paistopisteen Luomu kaurasydän-leipää. Siis painosanalla rakastan. Voisin syödä sitä joka päivä avokadon kera.


- Säilytän vähän liikaakin kaikenlaisia miun mielestä hienoja paketteja, paperikasseja tms. jotka on tyhjiä. En raaski heittää niitä roskiin, ennenkuin niitä on kerääntynyt niin paljon ettei oo muuta vaihtoehtoa.

- En oo koskaan maistanut oliiveja. Sanon aina etten pidä niistä, mutta todellisuudessa en edes tarkalleen tiedä, miltä ne maistuu.

- Rakastan meditointia ja uskon siihen, että sen lisääminen arkeen tekisi monelle hyvää. Oon itse huomannut aidosti positiivisia muutoksia sen jälkeen, kun aloin tehdä sitä säännöllisesti. Miulle on joskus sanottu, että se on noloa, outoa tai tyhmää, mutten vieläkään ymmärrä, että minkä takia se ois mitään noista kolmesta. Se on yksi osa miun päivärutiinia sekä hyvinvointia, jollain se on jokin muu mutta kaikilla on ne omat juttunsa, eikä mikään oo toistaan parempi! Kaikki on ihan yhtä jees, jos se tekee hyvää itselle.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

4x TÄN HETKEN KÄYTETYIMMÄT HUULIPUNAT


x Idun Minerals

Tää on näistä neljästä ollut miulla pisimpään, ja sävyn nimi on Björnbär. Sävy on sellainen, johon en tunnu millään kyllästyvän! Tykkään siitä, miltä tää tuntuu huulilla, mutta kestävyys ei ainaskaan miun mielestä oo niin hyvä, kuin noissa seuraavissa tuotteissa, jotka tässä postauksessa on. En sen takia käytä tätä niin, että olisi huulilla aamusta iltaan, vaan esimerkiksi johonkin illanistujaisiin tai muihin vastaaviin tää on ollut hyvä!

x Jeffree Star

Näistä uusin, mutta ehdottomasti noussut lemppariksi. Kivan tuntuinen huulilla, helppo levittää, kestää hyvin sekä pigmenttiäkin löytyy. Miulta löytyy sävy nimeltä No Tea, No Shade. Matta, mutta silti kiiltävä, ja rakastan tätä väriäkin todella paljon. Miulla ei oo tästä oikeastaan mitään huonoa sanottavaa!


x Dior

Tän sävyn myynti on loppunut, niin en löytänyt oikein mitään linkkiä tähän, mutta tätä sävyä (813, 5th Avenue) miulla on esimerkiksi tässä postauksessa. Tykkään tässä huulipunassa eniten siitä, miten tää ei lähde kulumaan tuolta huulen sisäpuolelta päin, vaan pysyy hyvin koko huulilla vaikka useampaan otteeseen söisikin. Kivaa vaihtelua myös tällainen punainen, koska yleensä miun huulipunat on jotain todella tummia sekä kylmiä, violetin tai ruskean sävyisiä!

x Nyx Lingerie

Tykkään tästä Lingeriestä ihan älyttömästi, ja haluaisinkin näitä useamman, mutta mikään muu sävy ei erityisemmin tunnu omalta, paitsi tämä 10 Teddy. Tääkin ruskea voisi olla miun makuun vielä hitusen tummempi, mutta tykkään tästä näinkin. Oon yrittänyt etsiä jotain oikeasti tummaa ruskeaa huulipunaa, mutten oo vielä törmännyt hyvään, joten jos on mitään vinkkejä niin kertokaa ihmeessä!

lauantai 1. huhtikuuta 2017

TÖIHIN VAI OPISKELEMAAN LISÄÄ?

Miulle oli tosi pitkään selkeetä, että mitä haluan opiskella, missä haluan, sekä mihin haluan töihin. Kuuntelin kavereiden murheita siitä, kun ei tiedä, mihin suuntaan lähtisi, ja mietin, ettei varmastikkaan oo helppoa. ''Onneksi en oo tossa tilanteessa, vaan tiedän tasan tarkkaan mitä haluan tapahtuvan.''


Noh, päädyin lopulta itsekin siihen tilanteeseen, ja kyllähän se ahdisti sekä hämmensi. Miksi yhtäkkiä monen vuoden jälkeen fiilikset muuttuukin, eikä tiedäkään mitä haluaa? Niin ne suunnitelmat, ajatukset ja mielipiteet muuttuu. Mutta koska olin ollut pitkään niin varma, tuntuihan se isolta järkytykseltä.

Tällä hetkellä ongelma on se, etten tiedä, mitä monista vaihtoehdoista haluan. Liian moni opiskelupaikka ja -ala, sekä työ kiinnostaa. Voihan montaakin alaa opiskella elämän aikana, mutta jos lähtisin kaikkea kokeilemaan niin 1. jäisi aika vähän aikaa itse töiden tekemiselle, 2. en oo mikään kärsivällisin ihminen ja 3. olis kiva myös siirtyä sinne työelämään pidemmäksi aikaa, eikä vaan opiskella. Joten niistä vaihtoehdoista pitäis jokin valita. Helpommin sanottu kuin tehty.

Nyt pystyn ymmärtämään vielä paremmin, miten stressaavaa on olla tietämättä. lähteekö opiskelemaan vai tekemään töitä ja siihen päälle vielä, että mitä ja missä.

Saan ammatin kesän alussa, mutta on alkanut tuntua siltä, ettei tää ookaan sitä, mitä haluan tehdä. Olin niin päättäväinen tän alan suhteen, etten ollut tutkinutkaan muita vaihtoehtoja. Nyt kun oon perehtynyt muihinkin aloihin ja työmahdollisuuksiin, oon tajunnut monen muun jutun kiinnostavan paljon enemmän. Enkä halua jäädä tekemään sellaista työtä, mistä en nauti. Se syö energiaa ja hyvää fiilistä paljon arjesta - työ on kuiteskin aika iso osa sitä.


Töitä nyt joka tapauksessa on kesästä eteenpäin, mutta en tiedä vielä miten pitkäksi aikaa. Oon nyt sillä kantilla, etten ainaskaan tässä keväällä hae syksyksi opiskelemaan. Haluan miettiä vielä enemmän, ja teen siinä samalla töitä. Paussi opiskelusta tekee varmasti hyvää.

Minkälaisia ajatuksia, ja suunnitelmia teillä on näiden juttujen suhteen?

torstai 30. maaliskuuta 2017

LEMPIJUTUT PUURON TAI SMOOTHIEBOWLIN PÄÄLLÄ


Hampunsiemenet

Omega-3- ja omega-6 -rasvahappoja, aminohappoja sekä proteiinia. Tykkään lisätä näitä etenkin aamupuuron päälle, koska oon huomannut nälän pysyvän kauemmin poissa!

Kookoshiutaleet tai paahdetut kookoslastut

Ra-kast-tan kookoksen makua, jonka takia näitä löytyykin nykyään lähes aina kaapista kookosöljyn lisäksi. Jotain näistä tulee laitettua usein smoothieen tai puuroon.

Maapähkinävoi

... Jota syön ihan vaan suoraan purkistakin välillä (tai no, aika usein).


Pekaanipähkinät

Kaikista pähkinöistä tykkään eniten juurikin näiden mausta, jonka takia niitä tulee ostettua useimmiten. Rakastan etenkin Urtekramin pekaanipähkinöitä!

Kuivatut marjat

Etenkin mansikat tai mulperimarjat on parasta ikinä!

Mantelirouhe

Jos näitä vaan löytyy miun kaapista, niin lisään oikeastaan aina smoothien tai puuron päälle, koska tykkään siitä suuntuntumasta, joka tästä rouheesta tulee.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

KIITOLLINEN

Viime syksyn, ja tän kuluneen talven aikana oon alkanut entistä enemmän miettimään kiitollisuutta. Sitä, miten paljon aiheita sille on, ihan normaalissa arjessakin sekä niiden huonompien ajanjaksojenkin aikana. Sitä, miten onnellisuus ei oo päämäärä.


Onnellisuus on mielentila. Mielentila, johon voi asenteella, sekä ajatusmalleilla vaikuttaa. Eikä se odota siellä, kun saa sen unelma työpaikan, uskomattoman kropan tai jonkun muun asian, jota mahdollisesti tavoittelee. Onni on just nyt tässä. Sitä on niin monessa paikassa - kun vaan jaksaa tarkastella, ja uskoa siihen.

Pyrin itse joka päivä miettimään, mistä oon kiitollinen. Sillä tavoin jutut konkretisoituu.


Oon kiitollinen tästä asunnosta, jossa asun nyt. Tän löytäminen ja saaminen ei todellakaan ollut itsestäänselvyys tai helppoa - mutta tää on kaikkea sitä, mitä oon monta vuotta toivonut ensimmäiseltä omalta kodiltani.

Oon kiitollinen siitä, kun oon päässyt joka vuosi elämäni aikana matkustamaan ulkomaille, välillä useaampaankin otteeseen vuoden aikana. Matkustaminen avartaa, enkä tiedä mitään parempaa tapaa rentoutua ja unohtaa hetkeksi kaikki murheet, jos sitä tarvitsee.

Oon kiitollinen siitä, miten helposti saan puhdasta, hyvää ja terveellistä ruokaa. Sekään ei oo itsestäänselvyys.


Oon kiitollinen siitä, että asun maassa, jossa on neljä vuodenaikaa. Välillä ärsyttää talven kylmyys ja pimeys, mutta uskon, etten ilman sitä osais arvostaa muita vuodenaikoja yhtä paljon - varsinkaan kesää ja sen lämpöä. Niinkuin nyt nuo auringonpaisteet sekä lämpimät päivät tuntuu sanoinkuvaamattoman ihanilta.

Oon kiitollinen miun läheisistä. Vanhemmista, ystävistä ja myös erityisesti miun kummista, jota ilman en ois varmasti koskaan kiinnostunut terveellisestä ruoasta tai omasta hyvinvoinnistani sillä tavoin kuin nyt, ja joistain elämänvaiheista ois ollut paljon raskaampi selvitä ilman hänen läsnäoloa ja tukea. Sekä miun siskoista, joita ilman en ois tässä, missä oon nyt - henkisellä tasolla, ja itsevarmuuteni kanssa. On ollut niin tärkeetä, kun on aina ollut joku, kuka uskoo silloin, kun itse ei oo enää osannut.


Ja oon kiitollinen kaikista pienistäkin jutuista, joita tapahtuu ihan päivittäin. Niitä tapahtuu niin paljon.

Välillä unohtaa miettiä kiitollisuutta ja pieniä onnen palasia, mutta tärkeintä onkin muistuttaa itseään aina vaan uudestaan niistä hyvistä jutuista. Koska niitä on.

Vaikka välillä tuntuiskin, ettei oo ollenkaan.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

INSTAGRAMIN FEEDISTÄ

Nykyään yhä useampi panostaa instagramin feediin - siihen, että myös se näyttää hyvältä, eikä vaan ne kuvat. Instagram on ylivoimaisesti miun lempisome, ja tykkäänkin katsoa kauniita feedejä, mutta myös kivoja, laadukkaita kuvia. Ja ennenkaikkea tykkään itse panostaa siihen, miltä nää jutut näyttää.


Oon aina rakastanut ottaa, sekä muokata kuvia, ja tykkäänkin enemmän muokata puhelimella, kuin koneella kuvia. Tän takia jaksankin panostaa siihen, miltä tuo miun instagram näyttää! En oikeastaan lähes koskaan mieti, että ''mitäköhän joku ajattelee tästä, tai sopiikohan nää kuvat nyt jonkun muun mielestä yhteen'', vaan haluan sen olevan just miun näkönen. Sellainen, mistä tykkään.


Miulle kaks tärkeintä juttua on kuvien yhtenäisyys, sekä monipuolisuus. On erilaisia kuvia, mutta silti kaikki jollain tapaa samanlaisia. Ja juurikin kuvien sävy ja niiden muokkaustyyli tekee niistä yhteenkuuluvia.

Oon ton oman sivun suhteen rakastunut tuollaisiin aika noh, värittömiin kuviin - mustaa, harmaata sekä valkoista, ja mahdollisesti jotain pieniä väripilkkuja jossain. Oon välillä miettinyt tuon muokkaustyylin muuttamista, varsinkin kun kesä alkaa lähestyä, koska silloin voisi olla ehkä kivempi lisätä värikkäämpiä kuvia. Oon kuiteskin tavallaan niin ''kiintynyt'' tuohon, etten tiedä mihin tuosta lähtisin hahah.


Instagram on miulle sellanen paikka, johon osittain puran sitä omaa taiteellista puolta. Jos kiinnostaa käydä tsekkaamassa, niin miut löytää sieltä nimimerkillä jannamilea!

Miten teillä on sen suhteen - mietittekö paljonkin sitä miltä se näyttää, vai lisäilettekö kuvia ihan vaan fiiliksen mukaan?