tiistai 28. helmikuuta 2017

THIS MONTH

Yrityksiä parantaa unenlaatua, näiden opintojen viimeisten koulujuttujen tekemistä, uusien kasvoille tarkoitettujen hoitotuotteiden kokeilua sekä sarjamaratooneja.

Kaverin synttärijuhlat, juhlimista, uusia reseptikokeiluja sekä jopa pariinkin otteeseen leffassa käyntiä (kun yleensä tulee käytyä ehkä öö, kerran kolmessa kuukaudessa).


Venyttelyä, kotitreenejä, juoksulenkkejä sekä ihan vaan rentoutumista ja rauhassa paikallaan olemista.

Hammaslääkäripäivystystä (jota tuli panikoitua niin paljon, että tuli ehkä vähän itkettyä, koska hammaslääkärikammo), Pinjan wanhojen kuvailua sekä muutakin valokuvaamista, vaatekaapin uudelleen järjestelyä sekä kuumetta ja flunssaa.

Ystävien kanssa kahvittelua, muuten vaan hengailua ja autoajeluja, uusiin ihmisiin tutustumista, kokeiluja olla ilman kahvia useampi päivä putkeen (kun kahvia kuluu normaalisti se muutama kuppi päivässä), muutaman kuukauden tauon jälkeen päätös aloittaa tanssi uudestaan sekä uusien tanssilajien kokeilua.


Tässä on ollut pisin tauko postauksista, mitä miulla on tän blogin kanssa ollut, mutta oli se ihan harkittuakin. Vaikka tästä nautinkin ja haluaisin käyttää paljon vapaa-ajastani tähän, niin tiesin silti, että miun täytyy ottaa joihinkin asioihin vähän etäisyyttä viime postauksessa mainittujen uniongelmien, ja parista muusta asiasta kasvaneen stressin takia. Otin enemmän aikaa itselleni, ja käytin paljon vapaa-ajasta ihan vaan siihen, että enimmäkseen joko luin kirjoja, katsoin sarjoja, urheilin tai venyttelin. Yritin tehdä (taas, niinkuin miulla välillä tuppaa valitettavasti tapahtumaan) liikaa asioita kerralla, halusin liikaa asioita kerralla, joiden takia uskon uniongelmien tulleen kuvioihin. Kun innostun monista jutuista, en osaa oikein jarruttaa. Haluan vaan antaa itsestäni kaiken, kaikelle. Oli pakko ottaa hetkeksi vähän stoppia.

Tässä kuussa tuli silti tehtyä aika paljon kaikkea - varsinkin nyt loppukuusta, kun tuntui siltä, että alkaa paikallaan oleminen sekä tekemättömyys riittää. Joka tosin myös oli enemmän kuin tarpeen. En nimittäin muista, milloin oisin yhtä paljon tosissaan saanut pohdittua, mihin haluan vapaa-aikaani käyttää, mikä miulle on tärkeetä ja mitä oikeesti haluan tulevaisuudelta. Ja yks juttu, joka nousi vahvasti esille eikä oo kuulunut miun arkeen hetkeen, on tanssi.


Oon harrastanut tanssia yhteensä noin 11-12 vuotta, enkä edes muista mitään siitä ajasta, kun kyseinen harrastus ei kuulunut miun arkeen. En tiennyt elämästä ilman sitä. Paitsi sitten nyt muuton myötä, kun ei jotenkin tuntunut siltä, että kannattaa heti aloittaa jossain uudessa paikassa. Päätös tosin ei ehkä ollutkaan hyvä, koska oon saanut tanssista aina ihan älyttömän paljon iloa, piristystä ja energiaa arkeen. Kun se yhtäkkiä puuttui, niin olihan sillä iso vaikutus mielialaan. Varsinkin, kun se on ollut lähes aina arjessa mukana.

Päätin siis aloittaa tanssin uudestaan, kävin kokeilemassa pari kertaa tässä kuussa miulle uusia lajeja ja tein päätöksen. Säännöllinen tanssiminen alkaa uudestaan ensi maanantaina. Fiilis on sanoinkuvaamattoman hyvä.

Niin ja siitä unenlaadusta sekä määrästä, homma on lähtenyt selkeästi parempaan suuntaan. Ja uskon, että jatkuu sillä tavoin. Tuun siis olemaan ihan varmasti täällä taas aktiivisempi sekä postaamaan säännöllisemmin niinkuin ennen, josta oon tosi onnellinen! On tää ollut pitkään niin iso osa arkea, että on kerennyt tulla ikävä kirjoittelua, postausten suunnittelua ja kaikkea muuta mitä tähän bloggailuun liittyy.


Tästä tuli ehkä vähän sekava postaus, mutta päällimmäinen tarkoitus oli infota teille, että täällä taas ollaan, vielä entistäkin inspiroituneempana ja motivoituneempana! Toivottavasti teillä on mennyt tämä kuukausi hyvin. ♥

perjantai 10. helmikuuta 2017

UNENPUUTETTA

Syy tähän, minkä takia postauksia on tullut epäsäännöllisemmin ja harvemmin kuin yleensä, tuleekin lyhyesti selväksi otsikossa. Oon nyt muutaman viikon ajan kärsinyt omassa mittakaavassa suht paljon siitä, etten oo saanut nukuttua tarpeeksi. Ajattelin, etten halua pahoitella postaustahtia tai ottaa puheeksi ollenkaan tätä asiaa, mutta oon niin paljon vähemmän postaillut kuin yleensä, joten päädyinkin puhumaan aiheesta.


Unenpuute on todella yksilöllistä, sekä ilmenee kaikilla eri tavoin. Jotkut ei huomaa eroa ollenkaan hyvien ja huonojen unien välillä, ja joillakin pienikin ero tekee paljon muutosta. Kuulun itse tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Tämän lisäksi en edes muista miulla olleen koskaa aikaisemmin ongelmia nukkumisen kanssa, jonka takia tää tuntuu vielä raskaammalta.

Lähinnä ongelmat on ollut nukahtamisessa, ja vaikka menisin kuinka aikaisin sänkyyn, en saa unta kuin vasta todella myöhään - siihen verrattuna miten yleensä nukahdan. Tää alkoi joskus muutama viikko sitten, ja ennen sitä kyseisen asian kanssa ei oo ollut mitään ongelmia. Heräilen myös välillä öisin - paljon useammin kuin koskaan ennen, ja esimerkiksi kerran heräsin kahdelta yöllä ja kuvittelin heränneeni herätyskelloon, joten menin pesemään hampaat, putsaamaan kasvot sekä aloin tehdä aamupalaa, ja huomasin vasta sen jälkeen olevan yö eikä aamu. En sitten tietenkään saanut ainaskaan tuntiin unta, koska olin tavallaan jo ''virkeä'' kaiken tuon tekemisen jälkeen, vaikka väsynyt olinkin.

Tän myötä stressaan helpommin, ja sen stressin takia myös unenlaatu on ollut paljon kehnompaa. Oon myös ollut selkeesti huonotuulisempi viime viikkojen aikana, enkä työpäivän jälkeen jaksa tehdä yksinkertaisesti mitään, jonka takia postauksiakin on tullut harvemmin. On tullut laiminlyötyä paljon muitakin tärkeitä juttuja väsymyksen takia, ja kotitöiden tekemisen aloittaminen on ollut tuplasti vaikeampaa. Inspiraation tai motivaation puutetta ei oo ollenkaan, päinvastoin - miulla on video odottamassa editointia, listattuna monta postausideaa ja paljon muitakin juttuja joita haluaisin tehdä, muttei energiat riitä. Ei vaikka kuinka yritän ja haluaisin. Oon tottunut niihin 8-9 tunnin yöuniin, ja nyt kun ne ei todellakaan täyty, olo on monellakin tapaa aika järkyttävä.


Juon edelleen iltaisin uniteetä, oon kokeillut melatoniinia, jättänyt elektroniikan pois illasta ja keskittynyt esimerkiksi lukemiseen sekä ihan vaan rauhoittumiseen, muttei vielä oo tapahtunut muutosta mihinkään suuntaan. Tuntuu tyhjältä, kun en jaksa toteuttaa ideoita tai tehdä juttuja, joista saan hyvää fiilistä.

Ehkä tää on vaan tällänen huonompi vaihe, joka menee pian ohi. Ainaskin toivon niin. En malta odottaa sitä, että pääsen takaisin kiinni säännölliseen ja useammin päivittyvään postaustahtiin, ja muihinkin juttuihin, jotka on univaikeuksien takia jäänyt vähemmälle tai kokonaan pois. Ja ennenkaikkea odotan eniten sitä, kun oon taas virkeä ja nukun hyvin.

lauantai 4. helmikuuta 2017

ANNA ANTEEKSI MENNEELLE

Välillä juuttuu miettimään menneisyyttä, niitä huonompia juttuja sieltä.

''Miten sellaista pystyi tapahtumaan?'' ''Miksen välttynyt tietyiltä jutuilta?'' ''Mitä tein ansaitakseni sen?'' ''Mitä olisin voinut tehdä toisin joidenkin juttujen suhteen?''


Ajatuksilleen ei voi mitään, mutta tärkeää on, ettei anna niiden liikaa vaikuttaa tai katkeroidu siitä, mitä on joskus tapahtunut. Niihin ei kuitenkaan pysty vaikuttamaan, eikä kaikki jutut oo edes omasta toiminnasta riippuvaa. Ja varsinkaan se jatkuva pohtiminen, sureminen, itsensä tai jonkun toisen syyttäminen ei lopulta vie muusta, kuin omasta fiiliksestä. Tapahtunut jo tapahtui.

Voi olla, että joku kohteli todella kohtuuttomasti ja huonosti. Voi olla, ettei tehnyt niin paljon, kuin olisi voinut ja tiedostaa sen. Voi olla, ettei koe ansainneensa jotain, mikä tuli odottamatta vastaan ja tapahtui. Mutta niitä asioita tai hetkiä, ei saa takaisin.


Mutta kaikesta oppii jotain - vähemmän tai enemmän. Joskus sen tajuaa vasta paljon jälkikäteen, mitä oppi tai mikä oli tapahtuneen tarkoitus. Jotkut jutut voi vaan ihan rehellisesti ärsyttää ja turhauttaa, muttei pidä juuttua niihin liikaa. On hyvä oppia päästämään irti. Itseään varten. Ja tätä hetkeä varten.

Vastoinkäymiset kuuluu elämään, eikä niitä voi verrata - kaikki kokee asiat eri tavalla. Mutta se mitä kukaan ei pysty tekemään, on palaaminen sinne menneisyyteen, poistaakseen vastoinkäymisiä. Eikä tarviikkaan - ilman niitä, ei välttämättä osais arvostaa niitä hyviä juttuja. Jos ei ois koskaan sattunut, tuntenut olevansa pohjalla tai kokenut vaikeita asioita, ei ehkä pystyis nauttimaan jostain jutuista nyt yhtä paljon. Miksi siis juuttuis pohtimaan liikaa niitä negatiivisempia juttuja, jotka jo tapahtui ja on siellä takana?

Ja niiden vanhojen juttujen perusteella ei kannata alkaa pelkäämään mahdollisia vastoinkäymisiä, virheitä tai kompastumisia. In the end, yks palkitsevimpia asioita on tehdä sitä, mikä pelottaa. Ja palkitsevaa on myös päästää irti siitä negatiivisesta fiiliksestä, kun tajuaa, että lopulta kyse on omasta asenteesta.


Et enää oo siellä menneisyydessä. Oot nyt tässä, voit mennä eteenpäin ja estää sen, ettei menneet vaikuta negatiivisesti fiilikseen, tekemisiin tai mihinkään nykyhetkessä.

Se on yks parhaimpia juttuja, mitä voi itselleen antaa. Antaa anteeksi menneelle.