SOCIAL MEDIA

tiistai 28. maaliskuuta 2017

KIITOLLINEN

Viime syksyn, ja tän kuluneen talven aikana oon alkanut entistä enemmän miettimään kiitollisuutta. Sitä, miten paljon aiheita sille on, ihan normaalissa arjessakin sekä niiden huonompien ajanjaksojenkin aikana. Sitä, miten onnellisuus ei oo päämäärä.


Onnellisuus on mielentila. Mielentila, johon voi asenteella, sekä ajatusmalleilla vaikuttaa. Eikä se odota siellä, kun saa sen unelma työpaikan, uskomattoman kropan tai jonkun muun asian, jota mahdollisesti tavoittelee. Onni on just nyt tässä. Sitä on niin monessa paikassa - kun vaan jaksaa tarkastella, ja uskoa siihen.

Pyrin itse joka päivä miettimään, mistä oon kiitollinen. Sillä tavoin jutut konkretisoituu.


Oon kiitollinen tästä asunnosta, jossa asun nyt. Tän löytäminen ja saaminen ei todellakaan ollut itsestäänselvyys tai helppoa - mutta tää on kaikkea sitä, mitä oon monta vuotta toivonut ensimmäiseltä omalta kodiltani.

Oon kiitollinen siitä, kun oon päässyt joka vuosi elämäni aikana matkustamaan ulkomaille, välillä useaampaankin otteeseen vuoden aikana. Matkustaminen avartaa, enkä tiedä mitään parempaa tapaa rentoutua ja unohtaa hetkeksi kaikki murheet, jos sitä tarvitsee.

Oon kiitollinen siitä, miten helposti saan puhdasta, hyvää ja terveellistä ruokaa. Sekään ei oo itsestäänselvyys.


Oon kiitollinen siitä, että asun maassa, jossa on neljä vuodenaikaa. Välillä ärsyttää talven kylmyys ja pimeys, mutta uskon, etten ilman sitä osais arvostaa muita vuodenaikoja yhtä paljon - varsinkaan kesää ja sen lämpöä. Niinkuin nyt nuo auringonpaisteet sekä lämpimät päivät tuntuu sanoinkuvaamattoman ihanilta.

Oon kiitollinen miun läheisistä. Vanhemmista, ystävistä ja myös erityisesti miun kummista, jota ilman en ois varmasti koskaan kiinnostunut terveellisestä ruoasta tai omasta hyvinvoinnistani sillä tavoin kuin nyt, ja joistain elämänvaiheista ois ollut paljon raskaampi selvitä ilman hänen läsnäoloa ja tukea. Sekä miun siskoista, joita ilman en ois tässä, missä oon nyt - henkisellä tasolla, ja itsevarmuuteni kanssa. On ollut niin tärkeetä, kun on aina ollut joku, kuka uskoo silloin, kun itse ei oo enää osannut.


Ja oon kiitollinen kaikista pienistäkin jutuista, joita tapahtuu ihan päivittäin. Niitä tapahtuu niin paljon.

Välillä unohtaa miettiä kiitollisuutta ja pieniä onnen palasia, mutta tärkeintä onkin muistuttaa itseään aina vaan uudestaan niistä hyvistä jutuista. Koska niitä on.

Vaikka välillä tuntuiskin, ettei oo ollenkaan.

2 kommenttia :

  1. Onpa ihana teksti! Kiitollisuuden aiheita on niin paljon, että siitä välillä sokaistuu.. Kaikkien meidän pitäis pyrkiä tohon kiitollisuuden aiheiden pohdiskeluun. Jo pelkästään siitä tulee hyvä ja kiitollinen olo, kun vihdoin taas muistaa miten hienosti asiat ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Tiiätkö mistä mie oon kiitollinen? Siun ajatusmaailmasta, olemuksesta - tai no, koko naisesta. <3

      Poista