SOCIAL MEDIA

lauantai 20. tammikuuta 2018

MIKSI EN OLE, JA MIKSI OLEN KAUNIS

Oltiin kahvilla miun ystävän kanssa, ja hän kertoi tehneensä vihkoonsa muutaman laatikon, jonka avulla kartoittaa ajatuksia kauneudesta. Inspiroiduin, ja kokeilin samaa.

Käytännössä homma näytti siis siltä, että vihkoon piirrettiin neljä laatikkoa: Miksi olen kaunis, miksi en ole kaunis, miksi joku muu on kaunis, sekä miksi joku muu ei ole kaunis. Piirsin, ajattelin, kirjoitin. Yritin kirjoittaa mahdollisimman rehellisesti ihan kaiken mitä mieleen tuli.


Jotain satunnaisia huomioita – tykkään muun muassa miun silmistä ja hiuksista. Tykkään myös siitä, miten avoimesti ja helposti lähestyttävästi kohtaan ihmisiä. Siitä, miten aidosti osaan rakastaa ja nähdä hyvää. Tai no, joku tykkää ja joku ei, mie tykkään. Joku sanois sitä ’’päällekäyväksi’’. Itseasiassa on sanottukkin. Välillä on kutsuttu myös tekopyhäksi. Se tekee miut aika surulliseksi – maailmassa jossa elämme, on edelleenkin vaikea uskoa, että joku haluais puhtaasti hyvää. Tai olis puhtaasti hyvä. Luullaan helposti, että kohteliaisuus ja kehut tapahtuu vain sen takia, jos 1. halutaan toiselta jotain, 2. yritetään miellyttää tai 3. ollaan tekopyhiä. Surullista sen takia, koska en itse kuulu todellakaan mihinkään noista. Ja tiedän monia muitakin, ketkä ei kuulu. Mutta ei mennä siihen nyt sen tarkemmin, avaan tätä varmasti joskus myöhemmin enemmän.

Pointti josta halusin nyt kirjoittaa, johon loppupeleissä takerruin – kohtaan ’’miksi en ole kaunis’’, kirjoitin ensimmäisenä suoraan yhden sanan. Epävarmuus.

Ihailen suunnattoman paljon itsevarmuutta ja sitä, kun uskaltaa tehdä just sitä mitä huvittaa. Uskaltaa unelmoida ja vielä siihen päälle toteuttaa niitä. Miettimättä, polttaako siinä ohessa jotain siltoja tai tuomitseeko joku. Uskaltaa hypätä, vaikkei tiedä yhtään mitä tapahtuu.

On monta asiaa, joiden suhteen en oo epävarma, mutta on myös juttuja, joista oon. Meillä kaikilla on epävarmuuksia. Joissain omissani se on niin vahvaa, etten edes halua puhua niistä ääneen. Mutta esimerkiksi yksi juttu on sellainen, josta myös pidän itsessäni, ja jonka kerroinkin tuossa aikaisemmin – se, miten avoimesti näen hyvää ja rakastan. Se tulkitaan helposti täysin väärin, monestakin syystä. Siks oon siitä myös tavallaan epävarma, vaikken haluakkaan olla sitä yhtään vähemmän.

Se, minkälaisia ne epävarmuudet on, ja kuinka paljon ne vaikuttaa, onkin se juttu. Kantaako myös ne epäkohdat itsevarmasti, joista ei niin pidä. Silloin ne muuttuu vielä kauniimmiksi. Ja niistä pääsee pikkuhiljaa eroonkin.

Kun mietin, miksi joku muu ei ole kaunis, en keksinyt siihen mitään. Se tässä onkin ehkä se juttu, minkä takia siihen takerruin ja jäin sitä pohtimaan – hyväksyn kyllä muilla heikkoudet sekä epävarmuudet, tuomitsematta, mutta tuomitsen itseni helposti. Niinhän se meneekin – me ollaan itse itsemme pahin vihollinen.

Mutta se onkin se tärkein ensiaskel – kohdata aidosti ne asiat, mistä ei vielä itsessään pidä. Ja myös ne, mistä on ylpeä. Tutustuu itseensä. Muistan, kun olin vielä joskus todella hukassa itseni kanssa. Silloin oli elämä aika vuoristorataa ja hajanaista. Ja kaikki myös siinä ympärillä.

Itsevarmuus ja itsensä rakastaminen lähtee siitä, että hyväksyvästi halaa, sekä ottaa vastaan ajatukset, luonteenpiirteet, fyysiset ominaisuudet - kaiken, mitä itsessään on.

Opettelee rakastamaan itseään, ihan sama mitä tapahtuu.


Rakastan itseäni. Ja pienin askelin, vielä enemmän ja paremmin. Toivottavasti siekin. 

Jos et, toivottavasti oot matkalla sinne.
torstai 18. tammikuuta 2018

4x ENSIMMÄISTÄ KERTAA IKINÄ JO KULUNEEN VUODEN 2018 AIKANA

Tajusin tuossa pari päivää sitten, että oon jo tän vuoden puolella tehnyt asioita, joita en oo koskaan ennen tehnyt. Aina voi näköjään löytää jotain, mitä ei oo tehnyt ennen – oli se sitten pienempi tai suurempi asia. Tai jotain, jonka tekeekin vaan ihan eri tavalla! Kokeilee uutta. Okei osa näistä jutuista on vähän hölmöjä, mutta niille on ihan inhimmillinen selitys, miks vasta nyt on ollut ensimmäinen kerta kyseisen jutun suhteen!

Matkustin ensimmäistä kertaa onnibussilla – moni on kertoessani yllättynyt siitä, etten oo matkustanut kyseisellä kulkupelillä – matkustan nimittäin aika usein täällä kotimaan sisällä, koska useampi läheiseni asuu eri paikkakunnilla. Pelkäsin nuorempana pitkiä matkoja busseissa, joten en koskaan mennyt vapaaehtoisesti bussiin, jos kyseessä oli yli tunnin matka. Matkustettiin tanssijoukkueemme kanssa erilaisiin kisoihin ja näytöksiin bussilla, joten niiltä en voinut välttyä. Ne olikin ainuita kertoja. Oon siis matkustanut aina autolla, tai junalla ''omia'' matkoja. Kisamatkoista on nyt muutama vuosi, ja puhuttiin yhden kaverin kanssa, että vois olla ehkä ihan hyvä kokeilla sitä bussia – onhan se paljon edullisempi, eikä miulla enää mitään oikeesti järkevää syytä oo olla kulkematta niillä. Kun kävin Jyväskylässä viime viikolla Mariannella, otinkin junan sijasta onnibussin. Aloin nauraa siellä ollessa itsekseni, koska olin niin hämmentynyt siitä, miten paljon oikeestaan tykkäsinkin siitä! :D Ihan turhaan vältellyt. Muutama muukin naurahteli miulle kyseisen matkan aikana – tosin vähän eri syystä. Olin nimittäin aika kujalla, ja kyselin vähän ehkä tyhmiäkin sekä päivänselviä juttuja. Halusin vain olla kaikesta varma!

Hankin ensimmäisen kirjastokortin – okei, miulla oli kirjastokortti kun olin about 8-vuotias, mutta ainut mitä muistan siitä, on se hetki, kun sain sen. Hävitin sen siis aikalailla heti. Mikä ei ollut miulta yhtään yllättävää. En oo koskaan saanut aikaiseksi hankittua uutta, mutta nyt miun täytyi päästä tulostamaan lähikirjastoon, ja siellä tarvitsi siihen kirjastokortin, joten sekin tuli tehtyä siinä samalla. Aina kun haluan lukea kirjan, ostan sen automaattisesti, mutta se ajaa miut usein ajattelemaan sitä, ettei oo mihinkään kiire sen kanssa, niin lukeminen kestää pienen ikuisuuden. Ehkä jos kirjan lainais eikä ostais, saattais se buustata lukemista? Pitää kokeilla, ois nimittäin kiva joskus lukea yksi kirja kerrallaan. Aloitan aina ainaskin kolme kirjaa kerralla ja luen niitä ristiin.


Tein ensimmäistä kertaa kylmä-kuumahoitoa – Eli jääkylmä suihku, sauna, ja toistin kolme kertaa. En oo ikinä mennyt edes kylmään suihkuun, vaikka oon pitkään miettinyt sen hyötyjä ja sitä, että pitäis mennä. Olin siskon luona Tampereella viikonloppuna, ja hänellä on sauna, joten päätin nyt vihdoin kokeilla tätä. Seisoin ensin varmaan viisi minuuttia tuijottaen valuvaa vettä, koska tunsin, miten se hohkaa kylmää. Se oli samaan aikaan niin kamalaa mutta virkistävää ja kivaa!! Olin sen jälkeen jotenkin tosi hyväntuulinen ja energinen.

Ensimmäinen viisaudenhampaan poisto – ja itseasiassa poistettiin kaksi samalla kerralla. Olin todella paniikissa. Painosanalla todella. Laitoin viestiä siskolle, isälle ja parhaalle ystävälleni, vaikkei mikään mitä he sanoi auttanut. Tiesin sen jo etukäteen, etten vastaanota mitään, vaikka avaudunkin – niin kuin hekin tiesi, mutta pakko oli silti. Oon pelännyt siitä asti niiden poistoa, kun kuulin lapsena toimenpiteestä ensimmäistä kertaa. Ja oon ehkä myös tässä vuosien saatossa muutamaankin otteeseen googlettanut kyseisen toimenpiteen kokemuksia. Ei hyvä juttu, en suosittele kenellekkään. MUTTA, se meni hyvin! Siis niin hyvin, etten todellakaan kuvitellut lähellekkään sellaista silloin, kun yritin nähdä positiivisia mielikuvia. Kyseiset hammaslääkärit otti tosi hyvin sen, kun kerroin, että pieni paniikki päällä. Pysyivät tosi rauhallisina, heittivät paljon mustaa ja sarkastista huumoria takaisin kun tein sitä myös, ja miulla oli itseasiassa tosi hauskaa! Naurattaa nytkin, kun mietin sitä, miten hyvä fiilis tuosta jäi. On nimittäin ollut kaukana hauskasta miun fiilikset aina, kun oon käynyt hammaslääkärissä. Jos siellä ruudun toisella puolella on ketään, ketä pelottaa viisaudenhampaiden poisto – älkää lueskelko muitten kokemuksia. Kaikki on niin yksilöllistä, miten se menee. Kipu, paraneminen, kaikki. Miulla ei oo mitään pahaa sanottavaa kyseisestä kokemuksesta, vaikka panikoinkin sitä tasaisin väliajoin monta vuotta. Pitäis googletella vähemmän.
perjantai 12. tammikuuta 2018

AAMUNELJÄÄN ITKUA JA NAURUA



 Matkustin keskiviikkona Jyväskylään. Vajaa neljä tuntia bussissa, joka oli itseasiassa aika rentouttavaa.

Mariannen luokse. Oltiin nähty viimeeksi pikaisesti lokakuussa – olin niin onnellinen tästä reissusta jo etukäteen, että keskiviikkoaamuna hymyilin ja naureskelin itsekseni himassa, tanssin ja lauloin.

Käytiin pyörähtämässä keskustassa, kahvilla Lauran kanssa, jonka jälkeen haettiin viiniä sekä take away-ruokaa, ja mentiin istumaan iltaa hetkeksi kolmestaan. Vielä sen jälkeenkin, kun Laura lähti about kymmenen aikaan kotiin, valvottiin Mariannen kanssa aamuneljään. Ajantaju häviää, kun keskustelut syvenee ja syvenee, eikä millään muulla oo sillä hetkellä väliä.

Naurua, puhetta, kuuntelua, unelmointia, hiljaisuutta, halauksia, itkua. Kaikki oli niin hyvin, vaikka puhuttiin myös vaikeista asioista.

Mutta ne ei edes tuntunut niin vaikeilta – kun oli joku, kenen kanssa turvallisesti jakaa. Joku johon luottaa, ja itkeä vapaasti, jos siltä tuntuu. Ei tarvinnut häpeillä mitään. Ja sitä ystävyys onkin. Ettei tarvitse miettiä, mitä sanoo tai miten sanoo. Ei oo aihetta pelolle tai häpeälle. On vaan just se mitä on.

Kiitollisuus. Se, ja onnellisuus, on tällä hetkellä vahvasti läsnä.

Yks hienoimpia asioita maailmassa – rakastaa, ja olla rakastettu. Ja se, että ympäröi itsensä ihmisillä, joihin voi luottaa sekä tukeutua.

Läheisillä, joiden kanssa voi olla täysin oma itsensä.
tiistai 9. tammikuuta 2018

JATKUVALLA POSITIIVISUUDELLA HAITTAA HYVINVOINNILLE?

Juteltiin kollegan kanssa viime viikolla positiivisuudesta – siitä, milloin se on ok, ja milloin se ei oo ok.

Hänellä on meneillään vaikea elämäntilanne, ja tiedosti elävänsä tällä hetkellä sellaisella ’’sit kun’’-meiningillä. Tulevaisuudessa, hetkessä olemisen sijaan. Alettiin sen seurauksena miettimään hetkessä elämistä – kuinka voi elää siitä nauttien, jos on vahva tunne siitä, että parempaa on tulossa, ja tästä mitä nyt on meneillään, täytyy vaan selviytyä?

Hetkessä eläminen, on miun mielestä yks isoimpia palasia hyvinvoinnin kannalta. Mutta kun elämä ei aina mee hyvin. Aina ei voi keskittyä sen positiivisen puolen etsimiseen. Elämä ei oo aina sateenkaaria, aurinkoa, lämpöä ja pilvettömyyttä. Sehän ois pelkkää huijausta. Ja se onkin yks tärkeimpiä juttuja onnellisuuden kannalta – hyväksyä täysin, ettei asia aina oo niin. Sitä kautta saa ja tunteekin onnea. Kun on myös surua. Ja onhan sekin hetkessä elämistä - kun antaa itsensä tuntea kaiken just silloin, kun tunteet tulee. Vaikka odottaiskin samalla tulevaa.

On hyvä kokea kaikki tunteet. Kirjaimellisesti kaikki. Myös ne huonot – jos tapahtuu jotain, jonka tunnet negatiivisena nousevana tunteena, on haitallisempaa hyvinvoinnille tukahduttaa se positive vibes-moodilla. Tukahdutetut tunteet luo paljon enemmän hankaluuksia, kuin tunteiden avoin sekä hyväksyvä kohtaaminen. Sitähän se negatiivisten tunteiden tukahduttaminen on – sitä, ettei pystykään täysin hyväksymään itselleen sitä, että on myös välillä heikko. Vaikka sitä kauttahan nimenomaan on todella vahva – vaikeinta on käsitellä niitä heikkouksia, pelkoa, surua. Vaikeinta on myöntää hetket, kun on rikki. Tai ajanjaksot, kun ei mee hyvin. Mitä sitten, vaikka alkais itkettää keskellä kaupunkia? Itke.

Siinä ei oo mitään väärää, olla välillä rikki. Sehän on yks inhimmillisimpiä asioita maailmassa. Väistämätöntä. Väistely aiheuttaa sen, että ne ongelmat tulee vaikeampina myöhemmin esiin – silloin, kun niitä vastaan ei enää pysty taistelemaan. Ja silloin se on paljon vaikeampaa. Ei hyvinvointi tarkoita sitä, ettei koskaan olis muuta, kuin onnellinen.

Kultainen keskitiehän näiden kanssa pitäis löytää. Jos tuntuu pitkään siltä, ettei vaan voi hyvin, ei sekään oo hyvinvointia enää. Se nyt varmaan onkin itsestäänselvyys. Sen voi tunnistaa vaan itse, milloin huonovointisuus ja negatiivisuudessa pyöriminen menee liioittelun sekä jumittumisen puolelle, ja milloin on hyvä kaatua maahan sekä antautua sille ololle. Onnelle ja surulle pitää antaa molemmille tilaa – sen tasapainon niiden käsittelyn kanssa, voi löytää vaan itse.

Kaikki lähtee usein lapsuudesta – kun ei vielä oikeastaan osaa käsitellä tai tulkita tunteita, ottaa vaan asiat vastaan ja pyrkii selviytymään niistä. Esimerkiksi, jos läheisten ihmisten toimesta on nuorempana käsketty usein lopettamaan tilanteissa, joissa ilmaisee itseään/omia tunteitaan, luo se alitajuisesti opitun kaavan, ettei niin sais tehdä. Tuntea tai ilmaista. Ja koska tunteita ei voi kuitenkaan pysäyttää, vaikuttaa se niiden ilmaisuun. Joka vaikuttaa siihen, ettei oo täysin sinut itsensä kanssa, joka vaikuttaa muun muassa ihmissuhteisiin, vastoinkäymisten kohtaamisiin ja elämiseen ylipäätänsä. myrkyllinen oravanpyörä on valmis.

Jos on opetellut ’’olemaan vahva’’, ’’selviytymään kaikesta ylpeästi hyvällä fiiliksellä’’ ja pitämään sisällään huonot tunteet – onhan se todella vaikeaa opetella siitä pois.

Mutta se on yks parhaimpia asioita, mitä itselleen voi tehdä. Pitkä prosessi, mutta kaikkea muuta kuin turha. Sen jälkeen, pystyy elämään onnellisemmin.

Tai siis, tasapainoisemmin. Jolloin onni tulee, ja tuntuu aidommin.
sunnuntai 7. tammikuuta 2018

6x SATUNNAINEN AJATUS/TAPAHTUMA



 
x Ostin treenejä varten lasipullon – joka tosin ei ollut hyvä idea, se nimittäin hajos heti ensimmäisellä käyttökerralla. Heitin sen roskiin, ja mukana meni kaapin avaimet, jossa kaikki miun tavarat oli. (Selitin tästä itseasiassa paremmin eilen snapchatissa – jjannac). Ei enää lasipulloa salille.

x Ja treeniin liittyen, kuinka vaikeaa voi olla soittolistan tekeminen – luulen aina tehneeni hyvän listan, joka päätyy kuitenkin siihen, että skippailen jatkuvasti biisejä, ja kuuntelen vaan jotain yhtä tiettyä.

x Lidlin hummus on parasta ikinä!! Oon ostanut sitä viime aikoina jatkuvasti – käyttänyt muun muassa levitteenä, dippinä tai laittanut ihan vaan ruoan päälle (korvannut miulla hyvin ketsupin, jota käytin ennen lähes aina sen sijasta).


x Mistä voi tietää, onko klementiinit siemenettömiä, kun niitä ostaa kaupasta? Viimeiset kolme kertaa, kun oon ostanut kilon pussin niitä - siemeniä. Paljon. Viinirypäleissä lukee jos ei oo siemeniä, miksei klementiineissäkin? En osta hetkeen mitään, missä niitä edes ehkä saattais olla. Syön vaan banaaneja sekä öö, ananasta? :D

x Helsinkiin ei oikeesti tuu tän enempää lunta? Vai meneekö siihen kauemmin, ennen kuin täällä on valkoisempaa? Tää on miun eka talvi täällä, ja tuntuu, että Vantaallakin oli talvisempaa. Kuulemma ihan normaalia, mitä oon kavereitten kanssa jutellut. Ei muuten haittaa, mutta tuntuis valosammalta.

x Olin eilen bussissa, ja siellä oli yksi mies, kuka poistuessaan laittoi raskasta heviä soimaan täysillä. Ilman kuulokkeita. Siis jo sillä hetkellä, kun vasta alkoi nousta penkiltä oville. Feeling no shame. Tai jos tunsi, ei todellakaan näyttänyt siltä. Ihmiset tuijotti, vilkuili epämukavina toisiaan, kurtisteli otsiaan, mutta mies antoi soida. Siis se oli jotenkin tosi siistiä? Inspiroiduin tästä yllättävän paljon. Siitä itsevarmuuden energiasta, joka hänestä tuntui välittyvän. Vaikkei ihan miun lempimusiikkia ollut, mutta silti. Se koko tilanne herätti miussa paljon ajatuksia.