SOCIAL MEDIA

maanantai 1. tammikuuta 2018

TÄSTÄ VUODESTA TULEE UNELMIEN TÄYTEINEN, UPEA, LOISTAVA


Siitä on nyt about 8 kuukautta, kun miulle tuli tunne siitä, etten jostain syystä enää nauti tästä. Tiesin, ettei se johdu siitä, ettenkö haluais tehdä tätä, vaan jostain ihan muusta. Pidin siis aika pitkänkin tauon, ja yritin tutkia mieltäni löytääkseni syitä tälle fiilikselle. Päädyin lopputulokseen, että olin vain tauon tarpeessa. Palasin takaisin, jatkoin – eiikä vieläkään. Ei siis tuottanut hirveesti tuloksia tää mielen tutkiminen, vaikka sitä aika kauan luulinkin tehneeni. Uusi yritys.
 
Viimeisen parin kuukauden aikana oon aika paljon pohdiskellut itsekseni sohvan nurkassa, miksi jojoilen tänne kirjoittamisen kanssa, enkä saa yhtään kiinni postauksien tekemisestä. Pro-tip tähän – kannattaa avata niitä oikeita ajatuksia johonkin suuntaan, jollekulle toiselle. Yhtään säästelemättä mitä ajattelee tai käy läpi, helpottaa huomattavasti. Oon tainnut sanoa sitä muille, miten puhuminen tekee hyvää. Pitäs joskus kuunnella itse sitä, mitä päästää suustaan. 

Anyway, menin ja puhuin yhden ystäväni kanssa aiheesta, jolta tiedän saavani suoraa palautetta ihan mihin vaan. Hän luki postauksiani, ja kertoi, mistä luulee sen johtuvan. En kirjoita sitä, mitä oikeesti haluaisin. Tai siis, sillä tavalla miten haluaisin. Korjailen liikaa ja säästelen sanomisiani. Jarruttelen, muokkailen useampaan otteeseen tekstiä, kirjoittelen lopputulokseksi jotain ihan liibalaabaa, johon en ole enää tyytyväinen, koska se ei vaan enää tunnu hyvältä. Enkä edes välttämättä julkaise kaikkea, mitä haluaisin julkaista.

Kirjoitan todella paljon ihan muuten vaan erilaisia juttuja koneelleni. Tää kyseinen ystävä on nähnyt niitä, ja vertasi niihin. Kuulemma selkeä ero. Ja itseasiassa kun itsekin katselen, en voi väittää vastaan. Elän jossain omassa kuplassa, jonka sisällä ’’kirjoitan paremmin, kun kukaan ei näe’’. Mitenniin kirjoitan? Itse luotu todellisuus. Mindset vaihtoon ja tekstiä maailmalle samalla tavalla, kuin sitä pimeässä yksiössäni kahdelta yöllä kirjoittelen koneen arkistoihin (jouduin muuten googlettamaan, miten mindset kirjoitetaan. Käytän sitä puheessa, mutta kirjoitin sen nyt ensimmäistä kertaa. Eikä ollut mitään ajatusta siitä, miten se kirjoitetaan. Ei ole itseasiassa vieläkään, toivottavasti se nyt on oikein kirjoitettu).

En nimittäin haluais sensuroida mitään. Tai no joo, en halua ihan kaikesta tänne puhua, mitä elämässäni käyn läpi, tai mitä tapahtuu/on tapahtunut. Mutta kun alan kirjoittamaan aiheesta tai jostain tapahtuneesta, mistä haluankin kirjoittaa, en halua alkaa tyhjentämään sellaista tekstiä niin, että ensin mielestäni todella hyvä ja aito postaus onkin mitäänsanomaton ja sisällötön, koska alan alitajuisesti muokkailemaan sitä sellaiseksi, ettei se tunnu enää omalta.

Kerkesin jo toteamaan muutaman kerran ääneen, miten en tiedä, haluanko enää palata tänne. Ja mietin sitä todella paljon. Lopputulos on joka kerta ollut mielessäni sama – mutta rakastan tehdä just tätä. Ja jos se rakkaus voi synnyttää jotain sellaista blogialustalle, mikä inspiroi, viihdyttää, piristää, herättää ajatuksia tai auttaa jollain tavalla jotakuta muutakin, kuin vaan miuta, on se yks parhaimpia juttuja ikinä. Ja sitä tällä haluankin antaa – paikan, joka tekee edellämainittuja asioita. Paikan, johon saa tulla ihan minkälainen tyyppi vaan.

Nyt, kun viimein sain tästä kaikesta kiinni, huomaan, miten suhtaudun tähän ihan eri tavalla. Haluan käyttää jokaikisen vapaan hetken siihen, että toteutan itseäni sillä tavalla, mikä tuntuu hyvältä.

Viime yönä tulin kolmelta kotiin ystäväni juhlista, avasin tietokoneen, ja aloin työstää näitä blogin sivuja. Aamukuuteen saakka tein, kävin nukkumaan. Heräsin 12 herätyskelloon, jatkoin. Blogin sivuja, sekä tekstien kirjoittelua. Muuta en oikeastaan tänään ookkaan tehnyt. Aamupalan söin! Ja join neljä kuppia kahvia. Nää sivut ei tosin varmastikkaan tuu olemaan lopulliset ja tuun vielä lähitulevaisuudessa tekemään muutoksia, mutta väliaikaisesti nää on jees.

 
Julkinen lupaus siitä, ettei enää sensurointia tai jarruttelua. Itseäni varten, ja niitä, ketkä tätä lueskelee tai on tullut sanomaan, että saa jotain siitä, kun kirjoitan. Oon kiittänyt siitä aikaisemminkin, mutten voi koskaan kiittää tarpeeksi siitä, kun tuutte kertomaan fiiliksiä ja juttelemaan. Kiitos. Saisitte varmasti enemmän, jos kirjottaisin, niin kuin kirjoitan silloin, kun en liikaa mieti kaikkea muuta epäolennaista. Nyt tästä eteenpäin, keskityn olennaiseen, ja kirjoittaessa pelkkään kirjoittamiseen. Tulipa monta kertaa sana kirjoitus jossain muodossa. Ärsyttävää, mutten saanut muotoiltua lauseita ilman sen jatkuvaa työntämistä.

Oon yleensä aika ’’new year, new me’’ – ajattelutapaa vastaan, mutta nyt osu aika hyvään hetkeen tää vuodenvaihde. Haluan aloittaa monenkin asian kanssa vähän niin kuin puhtaalta pöydältä, tai ainakin ihan uusilla tavoilla tai tavoitteilla. Tai no, eihän tää mikään new me varsinaisesti oo. New year, new mindset and goals ennemminkin. Mietin pitkään, haluanko poistaa vanhat postaukset, mutten teekkään sitä. Tai ainakaan nyt, haluan niiden tavallaan pysyvän siellä – jotta voin nähdä kehityksen ja sen, mitä oon joskus tehnyt. Ne on osa tätä matkaa kuitenkin.

Vuosi 2018 on täystehon vuosi. Ei puolitehon. Ja itseasiassa monen muunkin asian vuosi! Tästä vuodesta tulee super mahtava, tunnen sen. En halua enää valita ’’helpompaa tietä’’ tai ’’kakkosvaihtoehtoja’’. Haluun tehdä just sitä, mitä haluan. Muuta en salli.

2 kommenttia :

  1. Samaistun noihin sun tuntemuksiin tosi paljon – joskus itseään sensuroi ihan liikaa. Se vie hommasta hohdon. Joskus toivon, että olisin alkanut kirjoittaa blogia anonyymisti, kertomatta läheisille, vain, jotta voisin heittää sinne kaikki aivopierut miettimättä sitä, mitä muut ajattelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vie! Tulee niin sellanen olo, että on vaan tuhlannut aikaa, ja ei ookkaan loppupeleissä nauttinut tekemisestä ollenkaan. Oon itekkin miettinyt tota anonyymeilyä! :D ois varmaan ollut vähän erilaista hahah

      Poista